Sateenkaarisanastoa
Kieli ja käsitykset ovat alati muuttuvia ja ne elävät ajassa. Käsitteet tarjoavat välineitä samaistumiseen sekä oman identiteetin ymmärtämiseen. Käsitteet voivat olla myös rajoittavia, sillä ne eivät koskaan täysin tavoita oman identiteetin ja kokemusten monimuotoisuutta. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus itse määritellä, tai olla määrittelemättä, oma seksuaalinen suuntautumisensa ja sukupuolensa.
Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehittämisehdotuksia sanastosta.
Apilaperhe
Perhe, jossa lapsi tai lapset ovat eri perheyksikköjen yhteisiä lapsia, esimerkiksi naisparin ja miehen tai miesparin ja naisparin yhdessä muodostama perhe. Apilaperheet voivat olla esimerkiksi kolmen vanhemman kolmiapilaperheitä, neljän vanhemman neliapilaperheitä tai kahden vanhemman perheitä. Apilaperheissä kaikki vanhemmat ovat yleensä lapsen tai lasten sosiaalisia vanhempia, mutta lainsäädännön puutteista johtuen vain kaksi heistä voi olla juridisia vanhempia.
Aseksuaalisuus
Aseksuaali/aseksuaalinen ihminen kokee hyvin vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan. Sana ei määrittele kokijan omaa sukupuolta. Aseksuaalinen ihminen voi tuntea emotionaalista vetovoimaa mihin sukupuoleen tahansa tai ei kehenkään.
Binääri/ei-binääri (eng. binary/non-binary)
Sukupuoli voi olla binäärinen tai ei-binäärinen. Ei-binäärisen henkilön sukupuoli ei sovi kaksinapaiseen nainen–mies-jakoon. Hän voi olla esimerkiksi muunsukupuolinen, sukupuoleton tai intersukupuolinen.
Bi
Biseksuaali eli biseksuaalinen henkilö kokee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetovoimaa sekä samaa että eri sukupuolta olevia kohtaan. Joillekin vetovoiman kohteen sukupuolella ei ole merkitystä. Termit biseksuaalisuus ja panseksuaalisuus ovat osittain päällekkäisiä.
Cis
Cis/cis-sukupuolinen ihminen kokee omakseen mies- tai naissukupuolen, johon hänet on syntymässä määritelty kehonsa perusteella. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys “tällä puolen” ja “toisella puolen”. Cismies on syntymässä määritelty pojaksi. Cisnainen on syntymässä määritelty tytöksi.
Cisnormi
Cisnormi on yhteiskuntamme ja kulttuurimme ajatusmalli ja kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan kaikki ihmiset kokevat heille syntymässä määritellyn sukupuolen omakseen.
Drag
Drag on taidemuoto, jossa henkilö muun muassa pukeutumisen avulla leikittelee sukupuolirooleilla ja sukupuolen ilmaisulla. Drag ei ole sama asia kuin transvestisuus, johon se usein sekoitetaan.
Gender queer
Gender queeriä käytetään viittaamaan ei-binääriseen sukupuoli-identiteettiin ja/tai sukupuolen ilmaisuun. Sitä käytetään usein kuvaamaan rajojen, normien ja tarkkojen määrittelyjen rikkomista, välttämistä tai kyseenalaistamista. Gender queer henkilö voi esimerkiksi olla mies–nais -jaon ulkopuolella, mutta ei halua määritellä sukupuoltaan sen tarkemmin.
Hetero
Hetero on ihminen, joka tuntee seksuaalista, romanttista ja/tai emotionaalista vetoa pääosin eri sukupuolta olevia ihmisiä kohtaan.
Heteronormatiivisuus
Heteronormatiivisuus on ajattelutapa, jossa heterous nähdään kaikkia muita suuntautumisia toivotumpana, luonnollisempana ja parempana. Heteronormiin kuuluu usein myös ajatus kahden eri sukupuolta olevan aikuisen perustamasta ydinperheestä.
Hetero-oletus
Hetero-oletus on kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ajattelumalli, jonka johdosta kaikkien ajatellaan olevan heteroita. Miehen oletetaan tuntevan vetovoimaan naisia kohtaan ja naisen miehiä kohtaan.
Homo
Homo on ihminen, joka tuntee seksuaalista, romanttista ja/tai emotionaalista vetoa pääasiassa samaa sukupuolta olevia kohtaan. Sanaa homo käytetään myös suppeammin tarkoittamaan itsensä mieheksi määrittelevää henkilöä, joka kokee seksuaalista, romanttista ja/tai emotionaalista vetoa miehiä kohtaan. “Homoseksuaali” on vanhahtava ja seksualisoiva termi, jota käytetään yhä vähemmän.
Homo-, bi- ja transfobia
Tarkoittavat vihaa, pelkoa, inhoa tai vastenmielisyyttä näitä ihmisryhmiä kohtaan. Foobinen käyttäytyminen voi ilmetä mitätöintinä, vähättelynä, poissulkemisena, häirintänä, syrjintänä tai jopa väkivaltana.
Intersukupuolisuus
Käsitteellä kuvataan laajaa joukkoa erilaisia synnynnäisiä tiloja, joissa henkilön keholliset, anatomiset tai muut sukupuolen tunnusmerkit eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolinen tila ei määrittele sitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy. Kuten muutkin lapset, kasvava intersukupuolinen lapsi useimmiten ymmärtää itse oman sukupuolensa ja määrittää itsensä, tytöksi, pojaksi, muunsukupuoliseksi, intersukupuoliseksi tai jollain toisella tavalla.
Kaappi
Kaappia on käytetty metaforana avoimuus kysymyksille. Kaapista ulostulo tarkoittaa identiteetistä kertomista tai sen esille tuomista. Ulostulot ovat eri sosiaalisissa yhteyksissä tapahtuvia, toistuvia prosesseja. Kaappi voi rakentua hetero- ja cis-normatiivisiin rakenteisiin ja oletuksiin ja/tai syrjinnän pelkoon.
Kehotuskielto
Kehotuskielto oli voimassa vuosina 1971–1999. Sen myötä julkinen kehottaminen samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliseen “haureuden harjoittamiseen” oli rangaistava teko. Kehotuskielto vaikutti siihen, millä tavalla media käsitteli seksuaalivähemmistötematiikkaa. Esimerkiksi asiallisia tv-dokumentteja ei lähetetty tämän lakipykälän vuoksi.
Lesbo
Sanaa lesbo käytetään usein itsensä naiseksi määrittelevästä henkilöstä, joka kokee seksuaalista, romanttista ja/tai emotionaalista vetoa pääasiassa naisia kohtaan.
LHBTIQ+
Kirjainlyhenne sisältää alkukirjaimet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ryhmistä (lesbot, homot, bit, transihmiset, intersukupuoliset, queerit). Kirjainlyhenteestä on eri versioita riippuen siitä, mihin ryhmiin halutaan viitata. Lyhenne on ruotsiksi useimmin kirjoitettu hbtq ja englanniksi LGBTIQ. Plussalla kirjainlyheteen perässä tarkoitetaan inklusiivista kattotermiä, jolla viitataan kaikkiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.
Muunsukupuolisuus
Muunsukupuolinen ihminen voi olla sekä mies että nainen, jotakin mieheyden ja naiseuden väliltä tai sitten tämän jaon ulkopuolella. Termi on hitaasti korvannut Suomessa transgender-termin. Muunsukupuolisuus voi toimia kattokäsitteenä muullekin ei-binääriselle sukupuolen kokemiselle. Kaikki binäärisen sukupuolijaon ulkopuolella olevat eivät koe termiä sukupuoli-identiteetikseen.
Normitietoisuus
Normitietoisessa lähestymistavassa tarkastellaan yhteiskunnan rakenteita, tehdään normit näkyviksi ja kyseenalaistetaan niitä. Normeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yhteiskunnassa vallalla olevia käsityksiä siitä, mitä pidetään “normaalina”.
Pan
Pan on ihminen, joka tuntee seksuaalista, romanttista ja/tai emotionaalista vetoa kaikkia sukupuolia olevia ihmisiä kohtaan. Kiinnostuksen kohteen sukupuolella ei ole heille merkitystä. Monet pan-ihmiset kokevat, että termi vapauttaa luokittelemasta seksuaalisen kiinnostuksen kohteita sukupuolen mukaan. Termit pan ja bi ovat osittain päällekkäisiä.
Polyamoria
Polyamorialla tarkoitetaan yhtä vastuullisen monisuhteisuuden muotoa. Polyamorisuus ei määrittele henkilön seksuaalista suuntautumista. Sanalla viitataan kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuviin intiimeihin, seksuaalisiin ja/tai romanttisiin suhteisiin, joissa on enemmän kuin kaksi osapuolta tai joissa osapuolilla on rinnakkain useampia rakkaus- ja/tai seksisuhteita. Polyamoria ei tarkoita samaa kuin polygamia, joka taas tarkoittaa moniavioisuutta.
Pride (ylpeys)
Pride on maailmanlaajuinen liike ja ajattelutapa, jossa korostuu jokaisen oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. Pride-tapahtumat ovat yleensä värikkäitä ihmisoikeustapahtumia. Helsinki Pride -viikko on Suomen suurin LHBTIQ-ihmisten tapahtuma. Suomessa Pride-tapahtumia järjestetään myös monilla muilla paikkakunnilla. Euroopassa järjestetään vuosittain yleiseurooppalainen EuroPride ja jossain päin maailmaa WorldPride. Suomessa tapahtumasta käytettiin nimeä Vapautuspäivät vuosina 1975-2000.
Queer tai pelkkä Q-kirjain
Queer on poliittinen ja usein akateeminen näkökulma, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä normeja. Queer on myös identiteetti, jonka kuvaamiseksi perinteiset sukupuolta tai suuntautumista määrittelevät sanat ovat liian rajoittavia. Queer on alkujaan myös haukkumasana, joka on otettu käyttöön voimauttavana terminä, ja jonka merkitys on viime vuosikymmeninä laajentunut.
Rekisteröity parisuhde
Rekisteröity parisuhde oli samaa sukupuolta olevien parien tapa virallistaa parisuhde ja antaa sille juridinen asema. Suomessa parisuhteen pystyi rekisteröimään vuodesta 2002 lähtien. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevilla ei ollut kaikkia samoja oikeuksia kuin naimisissa olevilla. Esimerkiksi yhteinen sukunimi ilman erillistä nimenmuutosta tai ulkoinen adoptio eivät olleet vielä rekisteröidyillä pareilla mahdollista. Uusia parisuhteita ei rekisteröidä enää 1.3.2017 jälkeen, jolloin voimaan astui yleinen avioliittolaki.
Sateenkaareva
Sateenkaareva on adjektiivi, jolla voi määritellä monia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä asioita, esimerkiksi sateenkaarevat nuoret ja sateenkaarevat musiikkikappaleet. Käyttöön ovat vakiintuneet esimerkiksi sanat sateenkaarinuori, sateenkaariperhe ja sateenkaariseniori.
Sateenkaariperhe
Sateenkaariperheeksi kutsuvat itseään monet sellaiset lapsiperheet tai lasta odottavat/perheenlisäystä suunnittelevat perheet, joissa ainakin yksi vanhempi kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön.
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalisessa suuntautumisessa on kyse siitä, keihin ihminen tuntee emotionaalista, romanttista ja/tai seksuaalista vetovoimaa. Määrittelyn perustana on sekä oma että vetovoiman kohteen sukupuoli. Yleensä käytetään jaottelua homo-, bi- ja heteroseksuaalisuus. Suuntautuminen voi myös muuttua oman elinkaaren aikana. Jokaiselle kuuluu oikeus määritellä tai olla määrittelemättä oma seksuaalinen suuntautumisensa.
Seksuaalivähemmistöt
Ihmiset, joiden seksuaalinen suuntautuminen on jotain muuta kuin heterous, kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Heitä ovat mm. homot, lesbot, bi- ja panseksuaalit. Seksuaalivähemmistö käsite voidaan kokea ongelmalliseksi vähemmistökäsitteen viitatessa johonkin valtaväestöstä poikkeavaan ja marginaaliseen.
Sisäinen ja ulkoinen adoptio
Perheen sisäisessä adoptiossa, niin sanottu sosiaalinen (ei-biologinen) vanhempi adoptoi kumppaninsa biologisen lapsen. Parin tulee olla avioliitossa, jotta sisäinen adoptio voidaan toteuttaa. Ulkoinen adoptio tarkoittaa sitä, että lapsi adoptoidaan perheen ulkopuolelta. Samaa sukupuolta oleville rekisteröidyssä parisuhteessa oleville pareille tämä ei ollut mahdollista. Ulkoinen adoptio on mahdollista kaikille aviopareille, myös samaa sukupuolta oleville. Käytännössä adoptiolapsen saaminen samaa sukupuolta olevana pariskuntana voi olla hankalaa.
Sosiaalinen esteettömyys
Sosiaalinen esteettömyys tarkoittaa ilmapiiriä ja toimintaympäristöä, jossa jokainen voi olla oma itsensä, ilman pelkoa syrjinnästä. Sosiaalinen esteettömyys on osa laajempaa esteettömyyttä ja saavutettavuutta, joilla pyritään edistämään yhdenvertaisuutta ja takaamaan turvallinen ja tasa-arvoinen tila, palvelu tai viranomaiskäytäntö.
Sukupuoleton/
asukupuolinen
Sukupuolettomuus/asukupuolisuus tarkoittaa sitä, ettei henkilö samaistu mihinkään sukupuoleen (tai samaistuu hyvin vähän). Kaikilla ihmisillä ei ole sukupuoli-identiteettiä, kun taas osalle sukupuolettomuus voi olla sukupuoli-identiteetti.
Sukupuolen ilmaisu
Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan erilaisia ilmaisun tapoja, jotka ovat kulttuurissamme sukupuolittuneita. Näitä ilmaisun tapoja ovat esimerkiksi vaatetus, muu ulkonäkö ja eleet. Ihmiset ilmaisevat sukupuoltaan tietoisesti ja tiedostamatta. Kaikki eivät koe, että esimerkiksi heidän vaatetus tai ulkonäkö ilmaisee tiettyä sukupuolta.
Sukupuolen korjaus
Sukupuolenkorjauksella tarkoitetaan yleensä niitä lääketieteellisiä ja juridisia toimenpiteitä, joiden avulla henkilö voi elää sukupuolessaan, joka ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Suomessa on käytössä ns. sukupuolenkorjausprosessi, jonka kautta on mahdollista saada hoitoja sekä tarvittavat lausunnot nimen ja sukupuolen juridiseen korjaamiseen. Sukupuolen korjaus on myös sosiaalinen prosessi.
Sukupuolen moninaisuus
Sukupuolen moninaisuudella viitataan siihen, että sukupuoli ei ole jaettavissa kahteen, toisilleen vastakkaiseen ja selvästi toisistaan erotettavaan sukupuoleen, vaan sukupuolen ilmenemismuodot ovat moninaisemmat. Sukupuolen moninaisuus sisältää sekä sukupuolivähemmistöt että sukupuolienemmistöt. Sukupuolen moninaisuuden voi ymmärtää eri tavoin: voidaan ajatella, että jokaisen ihmisen sukupuoli koostuu ainutlaatuisista ja yksilöllisistä piirteistä ja on täten moninainen. Toisaalta voidaan ajatella, että sukupuolen moninaisuus tarkoittaa joitakin ominaisuuksia, jotka ovat sukupuolivähemmistöille tyypillisiä.
Sukupuolidysforia
Sukupuolidysforia tarkoittaa sukupuoliristiriidan aiheuttamaa kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta, joka eritellään usein kehodysforiaksi ja sosiaaliseksi dysforiaksi. Kehodysforialla tarkoitetaan vierauden, ahdistuksen ja inhon tunteita, jotka kohdistuvat kehon sukupuolitettuihin piirteisiin. Sosiaalinen dysforia kuvaa sosiaalisissa tilanteissa ilmenevää ahdistusta ja pahan olon tunnetta, joka liittyy väärinsukupuolittamiseen eli siihen, ettei tule tilanteissa nähdyksi omana itsenään.
Sukupuoli-identiteetti
Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa kokemusta sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan.
Sukupuolinormi
Yhteiskuntamme ja kulttuurimme kirjoittamattomien sääntöjen mukaan ihmiset ovat naisia tai miehiä ja heidän tulisi käyttäytyä naisille ja miehille tyypillisellä tavalla. Normin mukaan nämä sukupuolet ovat muuttumattomat ja toistensa vastakohdat ja sukupuoli voidaan määritellä anatomisten ja biologisten piirteiden sekä ulkoisen olemuksen tai itseilmaisun mukaan.
Sukupuolijoustava (eng. gender fluid)
Sukupuolijoustava/gender fluid tarkoittaa, että henkilön sukupuolessa ja sen ilmaisussa on joustavuutta ja liukumaa. Ei-binäärinen ja/tai muunsukupuolinen ymmärretään usein kattoterminä sukupuolijoustavalle.
Sukupuoliristiriita
Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen tunne omasta sukupuolesta ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuolta. Transsukupuolisuus on sukupuoliristiriidan äärimuoto.
Sukupuolivähemmistöt
Transihmiset (kuten transsukupuoliset, transgenderit ja transvestiitit), intersukupuoliset ja muunsukupuoliset henkilöt.
Syntymässä määritetty sukupuoli
Kaikille määritetään syntymässä sukupuoli – Suomessa on vain kaksi juridista sukupuolta, joten lapsi rekisteröidään joko mieheksi tai naiseksi. Henkilön syntymässä määritetty sukupuoli on usein arkaluonteinen tieto, sen levittäminen loukkaa henkilön yksityisyyttä ja voi altistaa hänet syrjinnälle. Kaikkien sukupuoli ei vastaa heille syntymässä määritettyä sukupuolta (esimerkiksi transihmiset ja muunsukupuoliset).
Trans
Sanaa käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli ja/tai sukupuolen ilmaisu ei ole yksiselitteisesti hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen yleensä liitettyjen odotusten mukainen. Vastakohtana on sana cis. Trans-termiä käytetään usein myös kattokäsitteenä sukupuolivähemmistöille.
Transgender (muunsukupuolinen)
Käsitteellä tarkoitetaan suomen kielessä sukupuoli-identiteettiä, joka ei ole yksiselitteisesti miehen tai naisen identiteetti vaan jotakin siltä väliltä tai tämän kahtiajaon ulkopuolelta. Transgender käsitteen rinnalle on vakiintunut käsite muunsukupuolinen, mutta osa kokee transgenderin paremmin itseään kuvaavaksi. Englannin kielessä transgender viittaa yleensä transsukupuolisiin ihmisiin.
Transihminen
Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli tai sukupuolen ilmaisu ei vastaa heille syntymässä määritettyä sukupuolta. Transihmisiin luetaan kuuluvan transsukupuoliset, muunsukupuoliset/transgenderit ja usein myös transvestiitit. Kaikki muunsukupuoliset/ei-binääriset ihmiset eivät koe olevansa transihmisiä.
Transsukupuolisuus
Transsukupuolisen ihmisen sukupuoli ei vastaa hänelle syntymässä määritettyä sukupuolta. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli voi olla mies, nainen tai jotain muuta, kuten esimerkiksi ei-binäärinen.
Transvestisuus
Transvestisuus tarkoittaa, että henkilöllä on tarve ilmaista eläytymällä, pukeutumalla tai laittautumalla toista sukupuolta kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Transvestiitti on usein tyytyväinen syntymässä määritettyyn sukupuoleensa eikä hänellä ole tarvetta juridisiin muutoksiin ja/tai lääketieteellisiin korjauksiin sukupuolen suhteen.
Transtaustainen
Henkilö, joka ei sukupuolen korjauksen jälkeen määrittele itseään transsukupuoliseksi, saattaa kuvata itseään transtaustaiseksi naiseksi tai mieheksi. Henkilön transtausta voi olla arkaluonteinen tieto, sen levittäminen loukkaa henkilön yksityisyyttä ja voi altistaa hänet syrjinnälle.
Vähemmistöstressi
Vähemmistöstressi tarkoittaa ylimääräistä kuormitusta ja stressitilaa, joka syntyy muun muassa syrjinnän kokemuksista ja/tai pelosta sekä ympäröivän yhteiskunnan sukupuoli- ja hetero-oletuksista, erilaisuuden tunteista, toiseuden kokemuksesta, sosiaalisesta leimautumisesta sekä kiusatuksi tulemisen ja väkivallan kokemuksista. Vähemmistöstressi voi vaikuttaa kielteisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin.
Pride Media – lisää meistä
Uusimmat uutiset, blogit ja kannanotot liittyen Helsinki Pride -yhteisöön sekä LHBTIQ+ -aiheisiin.