Helsinki Pride 2020 teema on Esikuvat!

Vuoden teema ohjaa Helsinki Pride -viikon ohjelmistoa ja yhdistyksen ympärivuotista yhteisötoimintaa. Ohjelmahaku 1.2.-13.3.2020.

Viime vuoden Liike-teema näytti, että on aika siirtää sanat teoiksi, saada aikaan sekä sitoutua konkreettisiin toimiin. Teema oli myös kiitos ja muistutus vuosikymmenien ihmisoikeusliikkeestä ja työstä, jota jatkamme.

 

Vuoden 2020 teema on Esikuvat.

 

Ketkä inspiroivat meitä? Ketkä saavat meidät tuntemaan ettemme ole yksin, että meillä on paikka tässä maailmassa? 

Vuonna 2020 me haluamme juhlia esikuvia – heitä, jotka ovat kävelleet vaikean polun ensimmäisenä, heitä jotka käyttävät asemaansa nostaakseen muita, ja heitä, jotka auttavat meitä vaikeissa tilanteissa jatkamaan. Heitä jotka antavat rohkeutta, iloa, ja toivoa.

Esikuvat ovat esikuvia olemalla oma itsensä. Esikuvat kantavat vastuuta, uskaltavat sanoa ääneen ja ottaa sen riskin, joka tulee siitä kun elää omaa elämäänsä totuudenmukaisesti.

Kuka voi olla esikuva?

Esikuvat voivat olla julkisuuden henkilöitä suurella näkyvyydellä tai tavallisia arjen ihmisiä.

Esikuvat voivat olla yhteisöjä ja organisaatioita, jotka ottavat kantaa ihmisoikeuksien puolesta ja edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Heitä, jotka näkevät sinut. Jotka seisovat sinun vieressä. Jotka osaavat sanoa ne sinulle tärkeät lauseet. Esikuvia ovat he, jotka tekevät muutosta parempaan. Sinä olet esikuva.

 

Toivomme teeman herättävän keskustelua ja pohdintoja sitä, millaisia esikuvia on ja miksi. Mahdollistavan myös oman aseman ja toiminnan tarkastelun – millainen esikuva haluat olla?

Toivomme teeman tuovan entistä näkyvämmäksi moninaiset lhbtiq+ -ihmiset ja heidän tarinansa. Haluamme vastuuttaa ja voimaannuuttaa sateenkaariyhteisön jäsenet ja liittolaiset sekä vahvistaa kokemusta yhteenkuuluvuudesta, ihmisyydestä.

Moninaisilla esikuvilla sekä samaistuttavilla tarinoilla teemme muutosta parempaan.

 

Pride-viikon ohjelmahaku 1.2.-13.3.2020, opas hakemiseen ja hakulomake kotisivuillamme 1.2.2020!