Helsinki Pride -tapahtuman vapaaehtoishaku 2023

Helsinki Pride on Suomen suurin ja vaikuttavin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, jota ei olisi olemassa ilman vapaaehtoisia. Helsinki Pride -tapahtumaa vietetään kesäkuun ajan. Vapaaehtoiset voivat osallistua koko kesäkuussa monipuolisiin tehtäviin, mutta suurin osa vapaaehtoistehtävistä sijoittuu Helsinki Pride -viikolle (26.6.-2.7.2023). 

Vapaaehtoisvuoroja voi tehdä yhden tai useamman. Vuorojen pituudet vaihtelevat tehtävästä riippuen 4-6 tuntiin. Toivomme, että kaikki vapaaehtoiseksi hakevat sitoutuvat vapaaehtoistehtäviin.

Haemme vapaaehtoisia seuraaviin tehtäviin:

  • Info-pisteet ja Shop
    • Helsinki Pride tapahtumissa on infopisteitä kolmessa eri paikassa: Pride Housessa, kulkueen lähtöpaikassa Senaatintorilla sekä Puistojuhlassa Kaivopuistossa.
    • Infopisteillä jaetaan tietoa tapahtumista ja Helsinki Pridestä.
    • Kaikkien infopisteiden yhteydessä toimii myös Shop, jossa myydään Helsinki Priden virallisia tuotteita.
  • Somistustiimi
    • Pride Housen somistamista ja somisteiden suunnittelua etukäteen
    • Nuorten Pride Housen somistamista ja somisteiden suunnittelua etukäteen
    • Puistojuhlan somistamista 
    • Bileiden somistamista
  • Valokuvaustiimi
    • Helsinki Priden aikaan tapahtumia on ympäri pääkaupunkiseutua ja niiden kuvaaminen sekä Helsingin katukuvan valtaavan vaikuttavuuskampanjan kuvaaminen ovat valokuvaustiimin pääsääntöisiä tehtäviä.
  • Oppaat Helsinki Pride -kulkueeseen ja Puistojuhlaan
    • Helsinki Pride kulkueen lähtöpaikalla oppaat avustavat kulkueeseen osallistuvia ryhmiä ja henkilöitä löytämään oman paikan kulkueesta.
    • Puistojuhlan puistojuhlassa oppaat toimivat kiertävinä oppaina tai avustavat ohjelmanjärjestäjiä erilaisilla toiminnallisilla pisteillä, kuten lasten ja nuorten alueilla.
  • Käännöstyö
    • Helsinki Pride -yhteisö viestii tapahtumasta suomeksi ja englanniksi. 
    • Käännöstöitä vapaaehtoisena voi tehdä pääasiassa ennen tapahtumaa.
  • Ohjelma-avustajat Pride Houseen
    • Ohjelmaa järjestetään Pride Housella Helsinki Pride -viikon maanantaista sunnuntaihin. Lukuisat ohjelmanjärjestäjät tulevat Pride Houseen tuottamaan omia ohjelmia ja vapaaehtoisten tiimi ottaa heidät vastaan, auttaa heitä tuotannollisissa tehtävissä sekä opastavat kävijöitä oikeisiin tiloihin.
  • Sometiimi Helsinki Pride -viikolle
    • Sometiimin tehtävänä on tuottaa materiaalia Helsinki Pride -yhteisön somekanaviin, ja esimerkiksi käydä kuvaamassa erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia ympäri pääkaupunkiseutua kesäkuun ajan. 
  • Häirintäyhteyshenkilöt Helsinki Pride -viikolle
    • Häirintäyhteyshenkilön tehtävä on toimia järjestämissämme iltatapahtumissa ja bileissä matalan kynnyksen kontaktina häirintää tai asiatonta käytöstä kokeville osallistujille. Koulutamme tehtävään erikseen.

Haluatko toimia Helsinki Priden vastaavana vapaaehtoisena?

Haemme yleisten vapaaehtoistehtävien lisäksi Helsinki Pride -viikolle vastaavia vapaaehtoisia. Vastaavana toimit oman pienryhmän vastaavana henkilönä. Vastaavana vapaaehtoisena pääset mukaan Helsinki Priden tapahtumatiimiin ja suunnittelemaan ja ohjaamaan oman tiimin toimintaa yhdessä vapaaehtoiskoordinaattorin ja muiden vastaavien kanssa. 

Vastaavia koulutamme ja perehdytämme omaan rooliin ennakkoon.

Mitä odotamme vapaaehtoisilta?

  • Vapaaehtoisten on oltava täysi-ikäisiä.
  • Toivomme kaikilta vapaaehtoisilta rentoa ja iloista asennetta.
  • Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tai erityisosaamista. Kokemuksesta on aina hyötyä ja erityisosaamisestaan ja historiasta vapaaehtoisena kannattaakin kertoa hakulomaketta täyttäessä. Tärkeintä on, että vapaaehtoistehtävissä on hauskaa ja pääsemme yhdessä tekemään upeaa Helsinki Pride -tapahtumaa!
  • Sitoutumista vapaaehtoisuuteen. Mikäli kuitenkin joudut perumaan ilmoittautumisesi, toivoisimme sinun informoivan asiasta meille pikaisesti.

Miksi tulla Helsinki Pride tapahtumaan vapaaehtoiseksi?

  • Vapaaehtoisena oleminen on hauskaa! Töiden ohessa tutustut muihin samanhenkisiin ihmisiin ja Helsinki Pride yhteisön tiimiin.
  • Saat arvokasta kokemusta järjestötyöstä.
  • Pääset kurkistamaan Suomen suurimman ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuman kulisseihin.
  • Saat todistuksen osallistumisesta vapaaehtoisena Helsinki Pride -tapahtumiin.
  • Saat kutsun karonkkaan Helsinki Pride -viikon jälkeiselle viikolle.
  • Vapaaehtoiset vakuutetaan järjestäjän toimesta. Huomaa, että vakuutus on voimassa ainoastaan Suomessa kirjoilla oleville henkilöille. Muut ovat velvoitettuja vakuuttamaan itsensä esim. oman matkavakuutuksensa kautta.
  • Saat Helsinki Pride vapaaehtoispaidan ja vuoroissa on aina tarjolla pientä purtavaa ja virvokkeita.

Kuinka haen vapaaehtoiseksi?

  • Jätä alapuolen lomakkeella yhteystietosi 4.6.2023 mennessä.
  • Saat lomakkeen lähetyksen jälkeen sähköpostiin toisen lomakkeen, jossa kysymme sinulta vielä tarkempia tietoja vapaaehtoistehtäviin liittyen. 
  • Käsittelemme hakemuksia sitä mukaan, kun niitä saapuu. Hyväksytyt vapaaehtoiset saavat kevään aikana sähköpostitse hyväksymiskirjeen, josta selviää muun muassa tiimi ja lisää infoa vapaaehtoistehtävästä. Muistathan tarkistaa roskapostin, jos hyväksymiskirjettä ei kuulu kesäkuun alkuun mennessä.
  • Ilmoitamme kesäkuun alkuun mennessä myös siitä, jos emme pysty tarjoamaan sinulle vapaaehtoistehtäviä. 
  • Vapaaehtoisia voidaan ottaa vain rajallinen määrä tiettyihin tehtäviin. Pyrimme ottamaan hakemuksessa mainitut toiveet huomioon mahdollisuuksien rajoissa.

Jos sinulle herää kysymyksiä vapaaehtoistehtävistä, niin otathan yhteyttä vapaaehtoiskoordinaattoriin iita@pride.fi