IDAHOT 2020 – rikotaan hiljaisuus

Kansainvälinen homo-, trans- ja bifobian vastainen päivä nostaa esille syrjivät teot ja asenteet. Me haluamme murtaa ne.

English below

 

Tänään 17.5. vietetään kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää!

Vaikka muutosta parempaan on tapahtunut, on meidän tärkeää nähdä vielä edessä oleva matka todelliseen yhdenvertaisuuteen. IDAHOT -päivä nostaa esille syrjivät teot ja asenteet. Me haluamme murtaa ne!

 

Jokaisella on olla oikeus olla arvostettu omana itsenään ja turvalliseen arkeen. Kenenkään ei tulisi kohdata syrjintää tai vihaa julkisissa tiloissa, kaduilla tai verkossa, koulussa tai työpaikalla, saati omassa kodissa. Muutosta tarvitaan yhteiskunnan jokaisella tasolla! 

Euroopan perusoikeusvirasto julkaisi tällä viikolla maailman laajimman kyselytutkimuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilanteesta Euroopassa. Yli 140 000 lhbtiq+ -ihmistä osallistui kyselyyn, jonka osoittaa, että edistystä on tapahtunut vain hitaasti ja osin jopa takapakkia. 

 

Juuri julkaistun A long way to go for LGBTI equality  -kyselyn mukaan sateenkaari-ihmisistä:

 -60 % on epäröinyt pitää kumppania kädestä julkisesti häirinnän pelossa

– 40 % on kokenut häirintää identiteettinsä vuoksi viimeisen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta-

– 20 % transihmisistä ja intersukupuolisista ihmisistä on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, 2 kertaa useammin kuin muut vastaajaryhmät

– 20 % oli kohdannut syrjintää työelämässä ja joka kolmas oli kohdannut syrjintää mennessään ulos syömään, juomaan tai seurustelemaan

– 50 % koululaisista tai opiskelijoista pystyi nimeämään yhden tai useamman heitä tukevan henkilön oppilaitoksestaan.

 

A long way to go for LGBTI equality -kyselyn Suomea koskevissa tuloksissa:

  • 31 % kertoi kohdanneensa syrjintää jollain elämänalueellaan
  • 36 % oli kohdannut häirintää seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella
  • 56 % 15-17-vuotiaista vastaajista oli kohdannut sateenkaarivihamielistä kommentointia tai käytöstä koulussa
  • vain 16 % uhreista oli raportoinut poliisille kokemastaan fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta.
  • 91 % häirintää kohdanneista vastaajista ei ollut ilmoittanut häirinnästä minnekään

 

Syrjinnän kokemukset ja pelko hiljentää sateenkaariyhteisöä. Liian moni kohtaa syrjintää ja vihaa, vain harva saa tukea ja pystyy tuomaan epäkohdat esille. Lupaamme tehdä kaikkemme tuen ja tiedon vahvistamiseksi jotta kukaan ei jäisi yksin! 

Näkyvyys, julkiset kannanotot ja tuki ovat tärkeitä. Peräänkuulutamme kuitenkin päättäjiltä ja viranomaisilta konkreettisia tekoja – sateenkaarierityistä tietoa ja tukea tulee lisätä ja resurssit tälle varmistaa, pelkät sateenkaarikampanjat eivät riitä!

 

IDAHOT-päivä on hyvä päivä päättää liittyä Helsinki Pride -yhteisön tukijoiden joukkoon – yksityishenkilönä voit tukea jäsenyydellä, tekemällä lahjoituksen ja/tai hakemalla mukaan vapaaehtoistoimintaan! Organisaatiot, yritykset ja viranomaiset voivat liittyä työhömme yhdenvertaisuuden edistämiseksi hakemalla yhteistyökumppaniksi tai tilaamalla Working with Pride -koulutuksen.

 

Rakas sateenkaariyhteisömme jäsen tai liittolainen – tarvitsemme toisiamme nyt entistä enemmän. Kanavoidaan kaikki voima, taito ja rakkaus yhteen murtaaksemme syrjivät rakenteet sekä häpeän ja pelon muurit yhdessä! 

 

Today 17.5. is IDAHOT, the International Day Against Homo-, Trans- and Biphobia!

While change for the better has taken place in many forms, it is important for us to see that the journey still lies ahead towards real equality. IDAHOT highlights the discriminatory acts and attitudes that are still happening. We want to break them!

Everyone has the right to be valued for themself and for feel safe in their daily life. No one should face discrimination or hatred in public spaces, on the streets or online, at school or at work, let alone in their own home. Change is needed at every level of society!

This week, the European Agency for Fundamental Rights published the world’s largest survey on the situation of people belonging to sexual and gender minorities in Europe. More than 140,000 lhbtiq + people participated in the survey. The survey shows that progress has been slow and, in some cases, even gone backwards.

According to the recently published A long way to go for LGBTI equality survey:

-60% have hesitated to hold a partner’s hand in public for fear of harassment

– 40% have experienced harassment because of their identity within the last year-

– 20% of transgender and intersex people have experienced physical or sexual violence, 2 times more often than other respondent groups

– 20% had experienced discrimination in employment and one in three had experienced discrimination when going out to eat, drink or socialize

– 50% of schoolchildren or students were able to nominate one or more people to support them from their institution.

The results of the LGBTI people in Finland show that:

31% said they had experienced discrimination in some area of ​​their lives
36% had encountered harassment based on their sexual orientation or belonging to a gender minority
56% of respondents aged 15-17 had encountered lgbtiq+-hostile commentary or behavior at school
only 16% of victims had reported physical or sexual violence to police.
91% of respondents who experienced harassment had not reported harassment anywhere

Experiences of discrimination and fear silence the rainbow community. Too many face discrimination and hatred, few receive support and are able to ask support from officials. We promise to do our best to strengthen the support and knowledge so that no one is left alone!

Visibility, public statements and support are important. However, we call on the decision-makers and the authorities to take concrete action – rainbow-specific information and support must be increased and resources ensured –  rainbow campaigns alone are not enough!

IDAHOT Day is a good day to decide to join the Helsinki Pride community supporters – as an individual, you can support by membership, making a donation and / or applying for volunteering! Organizations, companies and authorities can join our work to promote equality by applying as a partner or by subscribing to Working with Pride training.

Dear member or ally of our lgbtiq+ -community – we need each other even more now. Let’s channel all our power, skill and love together to break down discriminatory structures and walls of shame and fear!