Lisää näkyvyyttä transihmisille.

Not just for horny white cis-people with ecstasy. Ain’t nobody got time for dat!

Istumme iltaa siskojeni Lolan (28) ja Keletin (22) luona. Olemme keskustelleet pitkään edellisviikonlopun tapahtumista minun yllättäessä Lolan kysymyksellä, miten priden pitäisi muuttua:

”Pride on tosi tärkeä, mutten ole koskaan juhlinut sitä suuresti. Se johtuu ehkä siitä, etten ole nähnyt pridessä ketään minunlaistani. Siellä (kulkueessa) on aina vaan lihaksikkaita homomiehiä heilumassa pienissä stringeissä. Pitäisi olla voimakkaampi viesti meidän kaikkien puolesta, eikä pelkkä bilekarnevaali. Pride pitäisi olla ylpeyttä, keskustelua, asioista kertomista.”

 

Vastattuaan Lola juo viinilasistaan ja palaa takaisin viikonloppuun:

”But bitch you were a hot mess! Susta on hormoneilla tullut kunnon lorttoliisa!”

Lola

Lola

 

Lolan esittämä vaatimus transihmisten ja -teemojen näkyvyydelle ei ole aina miellyttänyt suomalaista pride-kansaa. Vuoden 2017 Turku Pridea kritisoitiin liiallisesta transkeskeisyydestä. Kantaa erityisesti ottivat turkulaisbaari Suxes sekä drag-taiteilija Marko Vainio facebook-päivityksellään: ”Sukupuolettomat järjestää pridea ja homoväestöä ketuttaa missä on kaikki viihde.”

”Tämä on niin absurdia! Ei Tukholman pridessä kukaan kyseenalaista eri pridelippujen moninaisuutta ja translippujen näkymistä!”, Lola sanoo.

 

”Eikä Pride alkanut bileistä, vaan mellakoista, joissa vähemmistöt vähemmistömme sisällä taistelivat oikeuksistaan”, Kelet huomauttaa, ”Kyllä mäkin tykkään bilettää, me kaikki tykätään! Mutta kuka sä olet kysymään miksei pride ole enää homojen bilejuhla? Se ei koskaan ole ollut vain sitä!”

Kelet

Kelet

 

Pride-liikkeen syntyhetkenä pidetään kesäkuun 28. päivää vuonna 1969. Tuolloin New Yorkin Greenwich Villagessa sijaitseva Stonewall Inn -baari oli täyttynyt monimuotoisesta kanta-asiakaskunnastaan: homomiehistä, seksityöntekijöistä, transvestiiteista, drag queeneista sekä transihmisistä, joista suuri osa oli myös POC (people of color). Tuona iltana poliisin Stonewall Inn’iin tekemä ratsia sai baarin asiakkaat käymään vastaiskuun, mistä seurasi yli viikon kestäneet mellakat Greenwich Villagen asukkaiden sekä poliisin välillä.

”Ilman meitä ennen taistelleita poc-transnaisia me ei voitaisi bilettää. Ne taistelut, joita meitä ennen on käyty näkyy kaikessa, kuten siinä miten Divet tai miten me voimme mennä lavalle ja esiintyä. Siinä miten me voimme kävellä kulkueessa. Tai siinä miten me voimme vain näkyä ja kuulua”, Kelet toteaa.

Sylvia Rivera ja Marsha P. Johnson

Sylvia Rivera ja Marsha P. Johnson

 

Vaikkei ensimmäisen kengän tai kiven heittäjää tiedetä, Pride-liikkeen äiteinä pidetään Stonewall-mellakoissa mukana olleita Marsha P. Johnsonia sekä ystäväänsä Sylvia Riveraa. Vuosikymmeniä homo- ja transaktivistina toiminut Rivera kuvasi haastattelussa Stonewallin mellakoita vallankumouksen aamunkoitoksi: ”I’m glad I was in the Stonewall riot. I remember when someone threw a Molotov cocktail, I thought: ’My god, the revolution is here!’ I always believed that we would fight back. I just didn’t know it would be that night. I am proud of myself as being there that night. If I had lost that moment, I would have been kind of hurt because that’s when I saw the world change for me and my people. Of course, we still got a long way ahead of us.”

”And we still do!”, Lola huomauttaa, ”Meillä on edelleen Euroopan paskin translaki! Me yhdessä vuosikausia taisteltiin avioliittolain puolesta, mutta tuntuu että nyt kun osa on saanut oikeutensa, ei heitä kiinnosta me muut.”

 

Lola

Lola

 

Vuoden 2017 Turkupriden kohdalla nähty ”homot vs. transihmiset” -ilmiö ei ole uusi. Vaikka Stonewallin mellakoissa osallisina oli moninaisesti LGBTIQ+ yhteisön eri edustajia, näkyi homo- ja transihmisten vastakkainasettelu yhteisön sisällä jo ennen kesän 1969 tapahtumia. 1950- ja 1960-lukujen sodanjälkeisissä Yhdysvalloissa niin ”homoseksuaalinen akti” kuin myös ”vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin” pukeutuminen olivat rikos. Poliisin tekemissä ratsioissa kohteeksi usein joutuivat queer-identiteetistään tunnistettavimmat, eli transvestiitit ja transihmiset. Tuolloisen lain mukaan henkilöllä tuli olla päällään vähintään kolme ”sukupuolelleen kuuluvaa” vaatetta. Tämän vuoksi useat gay-ystävällisiksi profiloituneet baarit kieltäytyivät ratsioiden pelossa päästämästä sisään transihmisiä, transvestiitteja sekä drag queeneja. Lolan ja Keletin mielestä kaltoinkohtelu yhteisön sisällä näkyy yhä:

”Toisinaan kun olen mennyt homoklubille, mua sheidataan, kutsuaan drag queeniksi tai mulle sanotaan: ’Sä oot kuitenkin loppupeleissä mies!’ Meidän yhteisön sisällä on edelleen paljon transfobiaa ja misogyniaa”, Kelet kertoo, ”Musta tuntuu, että jotkut purkavat omaa kipuaan toisiin. He eivät osaa ehkä käsitellä feminiinisyyttä itsessään. Feminiinisyys on asia, josta homoja on aina pilkattu, ja siksi jotkut heistä varmaan näkevät naiseuteni uhkana.”

Kelet

Kelet

Stonewallin mellakoiden jälkeen 1970-luvulla Marsha P. Johnsonia, Sylvia Riveraa sekä useita muita gay-liikkeessä vaikuttaneita transihmisiä estettiin osallistumasta poliittisiin gay-ryhmittymiin. Tavoitteena oli homojen oikeuksien ajamiseksi luoda homoseksuaalisuudesta valkoiselle cis-heterolle kansalle jollain tavalla hyväksyttävä ja ei-uhkaava kuva. Tähän kuvaan poc-transihmiset eivät mahtuneet.

 

Vuonna 1973 New Yorkin Pride -kulkueessa useiden puhujien joukossa puhetta piti myös Sylvia Rivera. Gay-liikkeen puolesta Stonewallissakin taistellut Rivera lähes pakotettiin pois lavalta päälle huutelevien homojen ja lesbojen toimesta. Tapahtumaa Rivera kommentoi myöhemmin vuonna 2001 sanoen: ”I am not even in the back of the bus. My community is being pulled by a rope around our neck by the bumper of the damn bus… Gay liberation but transgender nothing!”

Tänä vuonna Stonewallin tapahtumista tulee kuluneeksi 50 vuotta. Lola ja Kelet, mitä te toivotte Pridelta juhlavuoden kunniaksi?

”Mä kävelin viime vuonna siellä, olin ainoa poc-transnainen siinä rekkojen keskellä. Se oli outoa, mutta mulla oli silti hyvä olla. Toivon, että mun näkyminen siellä saisi lisää mun kaltaisia mukaan”, Kelet sanoo.

”Pride tarkoittaa ylpeyttä. Olen ylpeä siitä kuka mä olen ja miten olen päässyt tähän pisteeseen. When I look myself in the mirror, I love what I see, and you can tell me nothing!”, Lola toteaa kasvojaan käsillään kehystäen, ”Ja mä haluan että me kaikki ollaan proud of who we are ja pidetään hauskaa, mutta muistetaan silti että taistelu on vielä kesken.”

”Mä toivoisin myös sellaista, millainen mun ensimmäinen pride oli”, Kelet sanoo.

Millainen se sitten oli?

”Olin tosi nuori ja vielä kaapissa, mutta tunsin että yhteisö on läsnä. Kun katsoin ympärilleni, en samaistunut kaikkiin ihmisiin, mutta koin silti, että tässä on paikka jossa voin olla. Tapasin silloin myös Lolan ja Elenan, mun ensimmäiset transsiskot! Me puettiin päällemme paidat, joissa luki: ’Olen tässä.’ Ja mä olen vieläkin tässä! Joten nähkää mut.”

 

 

 

Lydia Ofimja

Lydia Ofimja

Kirjoittaja Lydia Ofimja on helsinkiläinen transfeminiini tanssija, performanssitaiteilija ja kirjoittaja. Hän on osa ikonista House of Mizrahi -ballroomhousea ja tilaa baarissa mieluiten whiskey sourin.