Yhdessä muutamme maailmaa

Helsinki Pride kumppanuus

Yhteistyökumppanimme ovat mukana työssämme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Edellytämme, että kaikki kumppanimme ovat sitoutuneet edistämään tasa-arvoa, yhteisömme oikeuksia ja yhdenvertaisuutta.

Kumppaneidemme tuella mahdollistamme näkyvän, kaikissa sateenkaaren väreissä loistavan ja osallistujille maksuttoman tapahtumakuukauden. Viralliset kumppanimme ovat myös merkittävä tuki ympärivuotiselle ihmisoikeus- ja yhteisötyöllemme.

Kumppanimme saavat mm. käyttöönsä virallisen Helsinki Pride kumppanitason logon ja oman organisaationsa logon näkyviin sekä Helsinki Priden sosiaaliseen mediaan että pride.fi-sivuille. Tutustu kumppanuusmalleihimme tarkemmin kohdassa "Hae kumppaniksi".
Tutustu vuoden 2023 kumppaneihin

Working with Pride

Working with Pride -työmme tavoitteena on moninaisuutta arvostava työpaikkakulttuuri. Kumppaniverkostomme mahdollistaa tiedon lisäämisen yrityksissä sekä yhteistyön yritysten välillä.

Working with Pride -verkostossa paneudumme sateenkaarisanastoon ja tarjoamme organisaatioille konkreettisia inklusiivisia käytäntöjä ja toimintamalleja. Working with Pride -verkostoon kuuluvat Virallisista kumppaneistamme kaikki pääyhteistyökumppanimme ja Working with Pride -kumppanimme.
Lue lisää

Hae kumppaniksi

Viralliset kumppanit

Helsinki Priden viralliset kumppanimme mahdollistavat muiden kumppaneidenne kanssa, että Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma on yhteisöllemme jatkossakin turvallinen ja onnistunut kokemus, johon voi osallistua varallisuudesta riippumatta. Viralliset kumppanimme ovat myös merkittävä tuki ympärivuotiselle ihmisoikeus- ja yhteisötyöllemme ja ovat osana tukemassa Helsinki Pride - viikon vaikuttavuuskampanjaa.

Onko organisaationne kiinnostunut liittymään Helsinki Pride -tapahtuman kumppaniksi? Jätä yhteystietosi alapuolelta, niin olemme teihin mahdollisimman pian yhteydessä ja kerromme enemmän kumppanuusmalleistamme ja ympärivuotisesta työstämme yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Olemme kiinnostuneita kumppanuudesta

Yhteisökumppanit

Yhteisökumppaneiksi voivat hakea kaikki voittoa tavoittelemattomat yhdistykset ja liitot, jotka seisovat syrjimättömästi ihmisoikeuksien puolella ja hyväksyvät Helsinki Priden toiminnan tarkoituksen.

Yhteisökumppanina organisaationne voi tuottaa ohjelmaa Helsinki Pride -tapahtuman viralliseen ohjelmistoon, voi käyttää Helsinki Pride Yhteisökumppani-logoa verkossa, saa organisaationsa logon sekä Helsinki Priden sosiaaliseen mediaan että pride.fi-sivuille, saa oman kävelyblokin organisaatiolle Pride-kulkueessa, voi lisämaksusta saada käyttöönsä valmiiksi rakennetun teltan Helsinki Pride -puistojuhlassa. Yhteisökumppaneidemme tuloilla katamme Helsinki Pride - tapahtuman tuotannollisia kuluja.

Haku aukeaa helmikuussa 2024.

Small business Partners

Small Business partneriksi voivat hakea kaikki pien- ja mikroyritykset, jotka seisovat syrjimättömästi ihmisoikeuksien puolella, hyväksyvät Helsinki Pride -yhteisön toiminnan tarkoituksen ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 2 miljoonaa euroa.

Small Business partner -kumppanina yrityksenne voi tuottaa ohjelmaa Helsinki Pride -tapahtuman viralliseen ohjelmistoon, käyttää Helsinki Pride Small business celebrating Pride -logoa markkinoinnissaan ja viestinnässään, saada organisaationsa logon pride.fi-sivuille. Small Business Partnereidemme tuloilla katamme Helsinki Pride tapahtuman tuotannollisia kuluja.

Haku aukeaa helmikuussa 2024.

Yhteistyö­kumppanimme vuonna 2023

Main Partners

Working with Pride -kumppanit

Support Partners

Yhteisökumppanit

Small Business Partners

Pride Media

Uusimmat uutiset, blogit ja kannanotot liittyen Helsinki Pride -yhteisöön sekä LHBTIQ+ -aiheisiin.

21.6.2023 Blogi Tämän vuoden Helsinki Pride -viikkoa vietetään 26.6.–2.7.2023. Teemana ...