H–lehden toinen numero ilmestyi marraskuussa 2014. H kulkee painokoneiden läpi kolmesti vuodessa. Kesäisin ilmestyvä lehti on Helsinki Pride -teemanumero.
Tapasin lehdessä vaikuttavat Minna Kortesmaan ja Minna Kaleniuksen. Keskustelimme H-lehden synnystä, sateenkaarimediasta sekä vapaaehtoistyön rajoista.
H:n päätoimittaja Minna Kortesmaa aloitti Helsinki Priden työryhmässä vuonna 2012. Erinäisten käänteiden jälkeen Kortesmaa päätyi silloisen Pride-lehden päätoimittajaksi.
– Tulin tähän työhön ihan kylmiltään. Ensimmäinen Pride-lehteni vuonna 2012 oli kantapään kautta -oppimisprosessi. Opettelin samalla kun tein lehteä. Koin työn alusta asti todella innostavana ja mielekkäänä. Tajusin heti, että tämä on sitä mitä haluan tehdä.
Pride-lehti sai hyvää palautetta lukijoilta. Ajatus useamman kerran vuodessa ilmestyvästä lhbtiq-aikakauslehdestä kypsyi Kortesmaan mielessä. HeSetassa kiinnostuttiin ajatuksesta ja Pride-lehdestä kehitettiin kolme kertaa vuodessa ilmestyvä järjestölehti H. Minnat tapasivat, kun Kalenius oli vuoden 2013 Prideilla vapaaehtoisena toimittajana. Lehti oli vailla toimitussihteeriä ja Kortesmaa pyysi Kaleniuksen mukaan.
H on sateenkaareva kulttuuri- ja ihmisoikeuslehti. Kortesmaan mukaan moninaisuuden tiedostaminen ja huomioiminen on H:n lähtökohta. Liittyipä se sitten vaikka seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun.
Kalenius pohtii, miten H eroaa monista valtavirtamedian lehdistä.
–Useissa aikakauslehdissä lhbtiq-aiheita tarkastellaan “me ja muut” -näkökulmasta. Tätä haluamme välttää. H ei esitä ilmiöitä tai ihmisiä toiseuden kautta.
Lehden parissa työskentely on saanut Kortesmaan ja Kaleniuksen miettimään myös sitä, miten ihmiset, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään sateenkaarivähemmistöön, mieltävät lhbtiq-kysymykset.
– Varmasti moni ajattelee, että nämä asiat koskettavat vain tiettyjä ihmisiä. Tähän haluamme vaikuttaa. Juttumme tarjoavat kiinnostavia näkökulmia jokaiselle, joka haluaa kyseenalaistaa vallitsevat normit, Kortesmaa painottaa.
– Haluamme myös olla lehtenä helposti lähestyttävä. Tässä olemme mielestäni onnistuneet aika hyvin, Kalenius toteaa.
Järjestötoiminta ja Helsinki Pride perustuvat pitkälti vapaaehtoistyöhön. Myös H on saanut alkunsa vapaaehtoistyönä. Tällä hetkellä lehden toimitukseen kuuluu Minnojen lisäksi myös graafikko, markkinointi-, jakelu-, myynti- ja talousvastaavat, ilmoitusmyyjiä sekä lukuisia avustajia.
– Haastavinta on ollut se, että lehden tekeminen on aloitettu lähes tyhjästä ja täysin vapaaehtoispohjalta, Kortesmaa sanoo.
Kalenius kokee haastavaksi volyymin kasvun.
– Välillä on vaikea hahmottaa missä menee työn ja vapaaehtoistyön raja. Ihmisten sitouttaminen ja laadukkaan sisällön tuottaminen vaatii aikaa ja rahaa. On ollut haastavaa miettiä miten ja millä resursseilla tätä lehteä rakennetaan, Kalenius pohtii.
Haasteista huolimatta Kortesmaan puheesta hehkuu ylpeys lehdestä, sekä innostus kehittää sitä eteenpäin.
– H on minulle luonteva tapa vaikuttaa osaltani lhbtiq-oikeuksiin ja yleiseen asenneilmapiiriin. Se on se suurin motivaationi.
Minnat toivovat palautetta lehdestä, niin hyvää kuin kriittistäkin.
Lopuksi yritän udella, mitä uusimmasta H:sta kannattaisi erityisesti lukea?
– No sehän on kokonaisuus, lukekaa koko lehti!” Kalenius huikkaa.
Haastattelijana ja kirjoittajana Eveliina, H -lehden harjoittelija ja Helsinki Priden työryhmäläinen.