”Sharing is caring”, opitaan toistemme tarinoista

Helsinki Pride -yhteisö (entinen HeSeta) otti 17.5 käyttöön uuden nimen, uudet kotisivut ja uuden ilmeen. Samassa yhteydessä julkaisimme tiedotteen nimenmuutoksesta HeSeta on nyt Helsinki Pride -yhteisö, puheenjohtajan blogin Helsinki Pride -yhteisö vaatii hallitukselta selkärankaa  sekä artikkelin Lisää näkyvyyttä transihmisille.

Erityisesti Lisää näkyvyyttä transihmisille artikkeli on herättänyt huomiota. Kirjoitusta on kehuttu, mutta se on myös koettu negatiivisena cis-homoja kohtaan. Artikkelissa mainittu kohta  “lihaksikkaita homomiehiä heilumassa pienissä stringeissä” -on herättänyt ihmetystä esimerkiksi siitä, missä kaikki lihaksikkaat stringihomot muka ovat.

Ennen artikkelin julkaisua luimme sen Helsinki Pride -yhteisön työntekijöiden kesken. Kirjoittaja Lydia Ofimja pohti voiko kirjoituksen sävy tuntua liian kovalta. Työntekijät, joihin lukeutuu myös cis-homoja, pitivät tekstiä hyvänä ja tarpeellisena juuri sellaisena kuin se on.

 

*Cis. Sanaa cis käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys
‘tällä puolen’ ja ‘toisella puolen’.*

 

Itse täytän käsitteen ”cis-homo” määritelmän, vaikka sukupuoli ja sukupuolen ilmaisu on ollut ja on edelleen osa pohdintojani niin työajalla kuin vapaalla. Lihaksia tai stringejä minulla ei ole, vielä.

Löydettyäni mukaan vapaaehtoistoimintaan ja aktivismiin useampi vuosi sitten opin mitä cis-homo tarkoittaa.

Ensimmäisessä kansainvälisessä lhbtiq+ -nuorten seminaarissa johon osallistuin, koin kömpelyyttä sanoissani ja teoissani. Koin valtavaa epävarmuutta siitä, olenko varmasti oikeassa paikassa seminaarissa, jonka 20 eri maasta saapuneet 40 aktivistia tuntuivat hurjan erilaisilta kuin ihmiset, joihin oli aiemmin elämässä tutustunut.

Valkoisena, 195 cm pitkänä ja parrakkaana miehenä elämäni tuntui olevan kamalan yksinkertaista ja helppoa verrattuna seksuaalivähemmistöihin kuuluviin georgialaisiin aktivisteihin, romanialaiseen queer-teorian opiskelijaan saati turkkilaiseen transnaiseen.

Käyttäessämme englantia yhteisenä kielenä sekoitin persoonapronomineja miten sattui, rikkoen siten monen ihmisen kokemusta arvostuksesta ja turvallisuudesta sateenkaarevassa tilassa. Minua korjattiin, opetettiin ja korjattiin uudestaan. Muistan, että siellä tajusin mitä “elefantti posliinikaupassa” -fraasilla tarkoitettiin, sillä siltä minusta tuntui. Pahoittelin virheitäni, pyysin anteeksi ja pyrin toimimaan paremmin.

Poisoppiminen normatiivisista käsityksistä ja ulossulkevista tavoista ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Tiedon lisääminen sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta on mahdollista kenelle tahansa.

Minulle sen mahdollistivat ihmiset, jotka vaikuttivat todella erilaisilta kuin minä itse. Sateenkaariaktivistit, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sisaret, avasivat käsitystäni paitsi ihmisistä ympärillämme myös itsestäni. Siitä, miten sukupuoli, sukupuolen ilmaisu ja seksuaalisuus vaikuttavat maailmaamme  kokonaisvaltaisesti.  Seminaarin ensimmäisinä päivinä ymmärsin, että näiden ihmisten kanssa jaan itse asiassa enemmän kuin monen muun kanssa.

Yhteisömme tulee luoda tilaa jokaiselle, lisätä tietoa ja mahdollistaa oppiminen.

Lisää näkyvyyttä transihmisille kirjoituksen ensisijainen tarkoitus lukee mielestäni sen otsikossa. Lisää näkyvyyttä transihmisille.

Kirjoitus kertoo nuorten naisten keskustelusta ja ajatuksista värikkäästi ja suoraan. Siinä on huumoria ja kovaa faktaa. Henkilökohtaisia kokemuksia ja historiaa, jotka ovat tärkeitä tulla kuulluksi.

On ikävä totuus, että transyhteisö ja sukupuolivähemmistöt eivät ole saaneet samaa näkyvyttä ja tukea seksuaalivähemmistöiltä kuin mitä he ovat meille mahdollistaneet. Niin vaikuttamistyössä, järjestötoiminnassa kuin sateenkaariskenessä voivat transkysymykset ja -ihmiset helposti jäädä näkemättä ja kuulematta.

Suomessa on ihmisoikeuksia rikkova translaki, minkä korjaaminen on ollut päättäjille sivuseikka viime hallituskaudet. Transihmiset siis kohtaavat syrjintää jo valtion toimesta. Tämä epäkohta ei ole vain juridinen, pienen ihmisryhmän oikeuksia koskeva seikka, vaan se vaikuttaa suoraan lukemattomien ihmisten kokemukseen yhteiskunnasta, itsestään, arvosta ja mahdollisuuksista.

Transnaiset kohtaavat eniten syrjintää ja väkivaltaa kuin juuri mikään muu ihmisryhmä maailmassa. Se, että Lydia Ofimja, Lola ja Kelet avaavat kokemuksiaan ja puhuvat suoraan ei ole hyökkäys ketään vastaan. Se on opetus. Ja se, että haluaa opettaa, on välittämistä. Se antaa mahdollisuuden oppia toisistamme ja itsestämme.

Yhteisössämme on monia epäkohtia, moni kokee olevansa näkymätön ja yksin. Yksinäisyys, ystävien puute ja kuulumattomuuden tunne ovat asioita, jotka nousevat päivittäisessä työssämme vahvasti esille. On myös useita tarinoita ilosta, voimasta ja yhteisöllisyydestä. Aiomme tulevaisuudessakin tuoda esiin erilaisia ääniä ja kokemuksia yhteisöstämme. Näihin kuuluu tietenkin myös cis-homojen tarinoita.

Ei ole ihme, että maininta cis-homoista artikkelissa raflaavaan tyyliin herättää tunteita. Toivon kuitenkin, että kirjoituksen tarkoituksesta saadaan kiinni. Kyse on siitä, että meidän tulee toimia. Meidän tulee antaa tilaa ja näkyvyyttä heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Meidän tulee toimia myös muiden kuin omien tarpeidemme puolesta. 

Meillä cis-homoilla on usein enemmän turvaa, valtaa ja mahdollisuuksia kuin monella transsisarellamme.

Toivon, että Stonewallin 50-vuotisjuhlavuotena käytämme energiaamme ja voimaamme nostaaksemme näkyvämmäksi transsisaremme ja heidän oikeutensa.

Kukaan ei kiellä bodaamasta ja pistämästä stringejä kulkueeseen. Uskon, että se on monen mieleen jatkossakin, ja tilaa stringiväelle löytyy varmasti. Mielestäni artikkelista nousee vahvasti esiin hauskanpito ja juhla, mitkä myös kuuluvat Prideen.

Mitä voimme tehdä, on miettiä, miten saamme luotua sellaisen viikon ja kulkueen, ettei kenelläkään ole sellainen olo, että he ovat ainoita. Että heitä ei nähdä tai että he eivät olisi osa meitä.

Artikkelissa Lydia Ofimja kysyy Lolalta ja Keletiltä, mitä he toivovat  Pridelta juhlavuoden kunniaksi:

”Pride tarkoittaa ylpeyttä. Olen ylpeä siitä kuka mä olen ja miten olen päässyt tähän pisteeseen. When I look myself in the mirror, I love what I see, and you can tell me nothing!”, Lola toteaa kasvojaan käsillään kehystäen, ”Ja mä haluan että me kaikki ollaan proud of who we are ja pidetään hauskaa, mutta muistetaan silti että taistelu on vielä kesken.”

”Mä toivoisin myös sellaista, millainen mun ensimmäinen pride oli”, Kelet sanoo.

Millainen se sitten oli?

”Olin tosi nuori ja vielä kaapissa, mutta tunsin että yhteisö on läsnä. Kun katsoin ympärilleni, en samaistunut kaikkiin ihmisiin, mutta koin silti, että tässä on paikka jossa voin olla. Tapasin silloin myös Lolan ja Elenan, mun ensimmäiset transsiskot! Me puettiin päällemme paidat, joissa luki: ’Olen tässä.’ Ja mä olen vieläkin tässä! Joten nähkää mut.”