Kuluneen syksyn aikana Eurooppa on havahtunut niin kutsuttuun pakolaiskriisiin. Suomessa arvioidaan olevan noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Uusia vastaanottokeskuksia on avattu syksyn aikana noin sata.
HeSetan palveluihin ja toimintaan on viime vuosina löytänyt myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia (lhbtiq-) turvapaikanhakijoita ja pakolaistaustaisia asiakkaita. Olemme tarjonneet tukikeskusteluja, ohjanneet heitä eri toimijoiden palveluihin sekä tietenkin kutsuneet heidät mukaan HeSetan yhteisötoimintaan.
Tänä syksynä lhbtiq-turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tukeminen on noussut päivittäisen työmme keskiöön. Kesällä suunniteltu yhteistyö Pakolaisavun kanssa toteutui juuri oikeaan aikaan – kesälomalta palattuani alkoivat lukuisat yhteydenotot turvapaikanhakijoilta ja vastaanottokeskuksista.
Sosiaali- ja nuorisotyömme ensisijaisena kohderyhmänä ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat. Resurssien niin vaatiessa olemme tänä syksynä kohdistaneet tukikeskustelut pääsääntöisesti nuorille ja turvapaikanhakijoille. Syksyn aikana yhteydenotoista valtaosa onkin tullut nuorilta alle 29-vuotiailta turvapaikanhakijoilta.
Vaikka tilanteet ja tarpeet ovat yksilöllisiä, viikottaisia yhteydenottoja ja keskusteluja yhdistävät samat teemat: monella on takana on rajuja kokemuksia, taakse ovat jääneet niin perhe kuin ystävät, osa heistä on menetetty ikuisesti. Tilalle on tullut yksinäisyyttä, pelkoa ja huoli tulevasta.
Lokakuussa Pakolaisavun kanssa koulutettujen vertaisohjaajien Kirsin ja Boodin kanssa aloitettu Together-ryhmä on ensimmäinen Suomeen perustettu tukiryhmä lhbtiq-turvapaikanhakijoille ja -pakolaisille. Se kokoaa viikoittain 8-12 turvapaikanhakijaa ja pakolaistaustaista yhteiseen iltaan. Vaikka kielimuuri tuo haasteita monikieliseen ryhmään, jokainen on onnistunut osallistumaan keskusteluihin – tästä kiitos upeille Kirsille ja Boodille! Ryhmässä pyrimme keskittymään jaetun surun sijaan positiiviseen – siihen, että olemme yhdessä arvostaen ja välittäen, keskustellen ja kuunnellen toisiamme. Usein pelkkä iloinen katsekontakti täyttää sydämen lämmöllä.
Kuvassa HeSetan vertaisohjaajat Kirsi ja Boodi sekä Suomen Pakolaisavun Pia ja Petri.
Uskon, että olemme tavoittaneet HeSetan toiminnan piiriin vasta jäävuoren huipun.
30 000 turvapaikanhakijan joukossa on varmasti satoja, ellei tuhansia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia. Nykyisillä resursseilla olemme kuitenkin toimintakykymme äärirajoilla.
Together-ryhmä päättää toimintansa nykyisessä muodossaan joulukuussa, mutta työmme lhbtiq-turvapaikanhakijoiden parissa tulee jatkumaan.
Olemme hakeneet korotuksia sosiaali- ja nuorisotyömme avustuksiin vuodelle 2016. Haemme Opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustusta nuorten turvapaikanhakijoiden parissa tehtävään työhön ja kartoitamme uusia rahoituslähteistä jatkuvasti.
Tavoitteenamme on ensi vuonna lisätä lhbtiq-turvapaikanhakijoille ja -pakolaisille kohdennettua tukea ja huomioida paremmin ihmisten eri tarpeet ja viiteryhmät, kuten ikä, kieli ja kulttuuritausta.
Helsinki on toiminut monelle turvapaikanhakijalle vastaanottavana kaupunkina, josta heidät on käsittelyprosessin edetessä siirretty pienemmille paikkakunnille odottamaan turvapaikkapäätöstä.
Pyrimme vaikuttamaan siihen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia turvapaikanhakijoita koskeva ohjeistus päivitetään vastaamaan paremmin heidän erityisiä tarpeitaan.
Lhbtiq-turvapaikanhakijat tarvitsevat turvallisen ympäristön, jossa on mahdollista rakentaa sosiaalista verkostoa ja olla avoimesti osa yhteiskuntaa. Moni kaipaa vertaistukea, osa taas vahvempaa ammatillista tukea, jota tällä hetkellä on parhaiten tarjolla pääkaupunkiseudulla.
Tästä syystä lhbtiq-turvapaikanhakijat tulisi sijoittaa ja tarvittaessa siirtää toisilta paikkakunnilta pääkaupunkiseudulle. Haluamme myös tukea lhbtiq-turvapaikanhakijoiden asumisolojen kehittämistä turvallisemmiksi vastaanotto- ja hätämajoituskeskuksissa, lisätä henkilökunnan tietoisuutta lhbtiq-erityisistä kysymyksistä sekä tuottaa kaikille turvapaikanhakijoille oikeaa tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta
Olemme koonneet yhteistyöverkostoa turvapaikanhakijoille suunnatun palveluverkoston ja toiminnan kehittämiseksi. Kasvavaan verkostoon kuuluu edustajia eri toimijoista kuten Setasta, Sexposta, Hiv-tukikeskuksesta, THL:sta sekä Sinuiksi-hankkeesta. Kokoamme materiaalia turvapaikanhakuprosessista, sateenkaarevasta elämästä Suomessa sekä lhbtiq-erityisestä kulttuurista ja -toiminnasta turvapaikanhakijoille ja heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille ja viranomaisille.
Lähes jokainen lhbtiq-turvapaikanhakijoista saapuu Suomeen yksin. Perhettä, omaa yhteisöä tai tukiverkostoa ei ole. Tavatessani ihmisiä kuulen henkilökohtaisia tarinoita aiemmasta elämästä, matkasta Suomeen sekä tämän hetkisistä tunnetiloista ja toiveista. Ihmettelen, miten paljon ihminen voi jaksaa. Yksin.
Vastaanottokeskuksessa asuminen ja turvapaikanhakuprosessi ei varmasti ole kenellekään helppoa, mutta lhbtiq-ihmisille kokemus on erityisen raju. Yksinäisyys voi olla murtava.
Siksi turvalliset tilat, kokemukset yhteisöllisyydestä ja kohtaamisesta ovat elintärkeitä. Mahdollisuudet tulla nähdyksi ja kuulluksi, liikuttua ja nauraa yhdessä antavat voimaa. Together-ryhmän jäsen muotoili Ylen haastattelussa (22.11.2015) iltojen merkityksen kauniisti:
“Se on viikkoni paras päivä, jota odotan aina. Siellä saamme unelmoida ja kertoa, mistä haaveilemme.”
Aaro Horsma
Suunnittelija
Sosiaali-, nuoriso- ja koulutustyö
Jos haluat tukea työtämme, voit tehdä sen helposti liittymällä HeSetan jäseneksi tai lahjoittamalla: www.heseta.fi/osallistu/liity
Lue lisää työstämme ja tutustu yhden ryhmäläisemme tarinaan:
Together-ryhmän ilmoitus:
www.heseta.fi/together-new-group-by-heseta-and-the-finnish-refugee-council
Svenska Ylen artikkeli uuden Together-vertaistukiryhmän ryhmänohjaajista ruotsiksi:
svenska.yle.fi/artikel/2015/11/11/hbtiq-flyktingar-far-samtalsgrupp-i-helsingfors
Ylen artikkeli irakilaisen turvapaikanhakijan elämästä ja oloista vastaanottokeskuksessa suomeksi:
http://yle.fi/uutiset/irakilainen_homo_joutuu_pelkaamaan_vastaanottokeskuksessa_suomessa/8453642