Leimatut naiset

jenny
kuva: Aada Vuorio

Kuka tahansa voi olla tatuoitu. Tatuointi on monelle arkinen asia, ja siksi voimakkaat mielipiteet ja niistä ärsyyntyminen usein hämmentääkin.

Luovissa ammateissa tatuoinnit eivät ole olleet tabu enää vuosiin, ja mielestäni sallivuus ja hyväksyvämpi ilmapiiri ovat siirtyneet myös moniin muihin ammattialoihin. Tekemäni Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista -kirjan (Tammi 2013) myötä pääsin tutustumaan myös muuten kuin omalta kohdaltani siihen, miten tatuoinnit istuvat nyky-yhteiskuntamme työelämään. Kun valitsin tatuoituja naisia Naisen iholla -teokseen, minua ei niinkään kiinnostanut heidän tatuointinsa, vaan ennen kaikkea heidän ammattinsa ja kokemuksensa siitä, miten heidät otetaan ihmisenä ja työntekijöinä vastaan tatuointiensa kanssa. Valitsin kirjaan mahdollisimman monissa erilaisissa työtehtävissä toimivia naisia aina taidemuseon johtajasta kirjanpitäjään ja sairaalan toimistotyöntekijästä yläkoulun opinto-ohjaajaan. Pian valmistuvassa Naisen iholla -dokumentissa (Ansa Films/Pictures) tatuoinneista puhuu myös tatuoitu pappi, joka jäi kirjasta uupumaan.

Vaikka tatuoinnit ovat yleistyneet Suomessa hurjasti viimeisen reilun vuosikymmenen aikana, ne herättävät yhä keskustelua ja myös negatiivista kommentointia ihan ventovieraiden ihmisten toimesta. Tosin aina kommentointi ei ole vain negatiivista, mutta toisaalta aina ei jaksa puhua tatuoinneista, jotka kirjankin perusteella monelle naiselle ovat niin tiivis osa itseä, ettei niitä itse juuri edes ajattele. On kuitenkin vaikea ymmärtää ihmistä, joka kokee oikeudekseen ilmaista mielipiteensä törkeillä tavoilla toisesta yksilöstä, oli kyse sitten mistä tahansa toiseen ihmiseen liittyvästä asiasta. Oma keho, oli siinä tatuointeja tai ei, on yhtä yksityinen asia kuin vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta itse pyrin miettimään, onko oman mielipiteen julkituonti aina järkevää ja lisääkö se onnellisuutta maailmassa. Moni muukin voisi miettiä, aiheuttaako oman mielipiteen ääneen lausuminen kenties huonon energian dominoefektin, joka siirtyy ihmiseltä toiselle muodossa tai toisessa. Kaikista ei tarvitse pitää, riittää, että rakastaa, sanotaan logoterapiassa. Ja joskus on ihan hyvä pitää yksinkertaisesti suu kiinni.

Tein kirjan, koska halusin kertoa tämän aikakauden naisista ja heidän tatuoinneistaan. Kirjan tarkoitus oli myös murtaa tatuointeihin liittyviä ennakkoluuloja ja lisätä suvaitsevaisuutta. Yksi parhaista kirjasta saamista palautteista olikin se, kun itseään hyvin ennakkoluulottomana ja suvaitsevana pitänyt nainen kertoi, että kirjan luettuaan hän oli oppinut paljon lisää ja ymmärtänyt myös sen, että on helppo pitää itseään jonkinlaisena, mutta silti toimia toisin. Välillä oma suvaitsevaisuus ja ennakkoluulottomuus voivatkin olla pelkkä oma mielikuva, joka arjessa toteutuukin aivan toisin kuin mitä itselleen uskottelee. Näitä omia ennakkoluuloja ja uskomuksia erityisesti toisiin ihmisiin liittyen on hyvä tarkastella. Ne voivat rajoittaa omaa elintilaa ja niiden vuoksi moni ihminen, joka on jollain tapaa erilainen kuin itse on, voi jäädä vieraaksi, vaikka tapaaminen ja tutustuminen voisivat rikastuttaa elämää suuresti.

Itsellänikin on runsaasti tatuointeja. Työssäni toimittajana pukeudun tilanteen mukaan, usein tatuoinnit vilkkuvat jostakin. En niitä juuri ajattele, enkä niitä varsinaisesti peittele. Olen ollut töissä niin kodin aikakauslehdessä kuin muotilehdessäkin eivätkä nyt freelancerina töitä tehdessäni tatuoinnit ole olleet kellekään työelämässä kohtaamalleni ongelma. Muutaman kerran olen pahoittanut mieleni negatiivisen kommentin vuoksi. En siksi, että olisin jotenkin erityisen herkkänahkainen, vaan sen vuoksi, että tyttäreni ovat olleet paikalla ja kuulleet, kun äitiä solvataan hänen ulkonäkönsä vuoksi. Itse pyrin kasvattamaan lapseni niin, että he oppisivat ajattelemaan jokaisen olevan arvokas, ulkonäöstä riippumatta.

Arvostelu tosin myös kasvattaa ihmistä, joten seuraa siitä jotain hyvääkin. Ennen saatoin hyökkäävästi vastata toisen itseäni koskevaan mielipiteeseen ja ikävään kommentointiin. Jossain vaiheessa ymmärsin sen, että on ihan turha lähteä väittelemään asiasta, jonka kumpikin näkee täysin omasta näkökulmastaan. Huomasin lopulta helpoimmaksi, mutta joskus samalla vaativimmaksi keinoksi suojautua negatiivisilta kommenteilta tavan, että antaa toiselle luvan olla sitä mieltä kuin hän on. Sallii hänen mielipiteensä ja hyväksyy hänet silti sellaisena kuin hän on. Voi myös sanoa ääneen, että se on ihan okei, että sinä olet tuota mieltä, haluatko kertoa lisää, kuuntelen kyllä. Tämä lähestymistapa on vaatinut itseltäni rutkasti itsetutkiskelua ja omien tunteiden ja käytösmallien huomioimista, mutta olen kokenut sen olevan oman mielenrauhani ja hyvän mieleni arvoista. Usein toisen kommentointi on loppunut siihen. Ei ole helppoa antaa toiselle vapautta olla itsestä negatiivista mieltä, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Jokainen tulkitsee myös tatuoinnit omalla tavallaan, toisille ne ovat vahvempi viesti jostain kuin toisille. Kuitenkaan mikään ulkoinen asia ei kerro ihmisestä koko totuutta, jos nyt totuutta ollenkaan.

 

Jenny Belitz-Henriksson
vapaa kirjoittaja

 

Katso Naisen iholla-traileri tästä! 

Naisen Iholla – Dokumentti – Trailer from Ansa Films/Pictures on Vimeo.