Moninaisuutta liikuntaan
Laissa kielletään ihmisten syrjintä. Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että järjestäytyneessä liikunnassa esiintyy seksuaali- – ja sukupuolivähemmistöihin, maahanmuuttajiin ja naisiin kohdistuvaa syrjintää ja vihamielisyyttä. Ei joka paikassa, ei kaikissa seuroissa, ei joka päivä eikä koko ajan. Syrjintää kuitenkin tapahtuu. Sitä on rakenteissa, mutta eniten sitä on asenteissa. Moninaisuus ei ole urheilu- ja liikuntaliikkeen kantavin voimavara. Vielä.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa urheilussa ja liikunnassa on tutkittu verrattain vähän: aiheesta on löydettävissä yksi kattavampi, tutkija Marja Kokkosen toteuttama selvitys. Toistaiseksi ei ole olemassa myöskään yhdenvertaisuusohjelmaa, puhumattakaan yhdenvertaisuuden etenemisen seurannasta. Urheilu- ja liikuntakenttä on armeijan lisäksi viimeisiä maskuliinisuuden linnakkeita. Yhdenvertaisuusasioiden edistäminen on jäänyt lähinnä liikunta- ja urheiluvaikuttajien kauniiden sanojen varaan. Urheilukisojen katsomossa homohuudot edustavat edelleen negatiivista suoriutumista, eivät yhdenvertaisuuden ilosanomaa.
Valtion liikuntaneuvoston teettämä selvitys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä urheilussa ja liikunnassa on kylmää luettavaa. Sydämeni särkyy tiedosta, että reilusta 400:stä vastaajasta kolmekymmentä oli ajatellut itsemurhaa liikunnassa ja urheilussa koetun syrjinnän vuoksi. Kolmekymmentä! Liikunnan kielen pitäisi olla universaalia; kansoja, väestöryhmiä ja erilaisuutta yhdistävää, eikä sitä vastoin ajaa ketään ajattelemaan itsemurhaa. Kolmekymmentä! Koska heitä syrjittiin ja kiusattiin liikunnan piirissä.
Keskustelua sukupuolivähemmistöistä liikunnassa ja sukupuolen testauksesta huippu-urheilussa ei ole juurikaan olemassa. Asia ehkä koetaan niin vieraaksi ja vaikeaksi, että sitä ei uskalleta avata. Suomessa on muutama urheilija lopettanut uransa sukupuoleen kohdistuneiden epäilyjen vuoksi. Sukupuolen moninaisuutta ei olla huomioitu nimeksikään liikuntakulttuurissa, koululiikunnassa eikä edes liikuntabisneksessä.
Urheiluliike, onko meillä todellakin varaa menettää lahjakkaita urheilijoita? Ihmisoikeusliike, miten voisimme auttaa urheiluliikettä toimimaan yhdenvertaisesti? Kysymys meille kaikille: onko meillä varaa liikkumattomuuteen?
Väestön vähäisestä liikunnasta on tullut hyvinvoinnin ja terveyden uhka. Tutkijat, asiantuntijat ja päättäjät etsivät kuumeisesti lääkettä riittämättömästi liikkuvien tavoittamiseksi, sillä liikkumattomuus maksaa arvioiden mukaan sadoista miljoonista miljardiin euroon vuodessa. Jotta kaikkien liikkumisesta huolehdittaisiin, soisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulman näkyvän aidosti ja määrätietoisesti osana liikuntakeskustelua.
Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus liikkumiseen. Järjestäytyneen urheiluliikkeen tulee toimia liikuntalain mukaan edistäen tasa-arvoa ihmisten välillä. Se tarkoittaa vähemmistöjen näkemisen yhdenvertaisina toimijoina, ei marginaalina. Tarvitaan ryhtiliike päätöksenteossa siirtyä juhlapuheista konkreettisiin tekoihin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tarvitsemme muun muassa lisää seurantaa ja koulutusta kaikille liikuntatoimijoiden tahoille: kouluille, seuroille ja yrityksille. Tarvitaan avointa keskustelua sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, ei vain liikunnassa, vaan kaikilla elämän osa-aluilla.
Meidän on rikottava normit, oltava rohkeita. Meidän on muutettava maailma.
Minna Minkkinen
Valtion liikuntaneuvoston jäsen
Työväen Urheiluliiton hallituksen ja tasa-arvojaoston jäsen