Vieraskynä: Lili Pakalén

Järjestöaktiivina pidän pään hattaroissa ja jalat maassa

lily
Hattaraviikset. Linnanmäki 2013.

Pride on upea juhla. Ensimmäisen kerran osallistuin 17-vuotiaana, vuonna 2010, kun olin kesätöissä Helsingissä: oli pakko päästä tuulettumaan pikkukaupungista. Kaksoiselämä oman perheen edessä oli raskasta: itsensä kieltäminen ja vaikeneminen. Pridella tuli todella vahva yhteisöllisyyden tunne: meitä on paljon, ja me voimme olemme iloisia ja ylpeitä identiteetistämme. Sinä vuonna kulkueeseen tehtiin kuitenkin kaasuisku. Olin todella järkyttynyt: miten kukaan voi hyökätä toisten kimppuun?! Ihmisten, jotka rauhanomaisesti juhlivat ja viettävät iloisina kesäpäivää. Sen seurauksena soitin isälleni, tulin kaapista ja kiinnostuin vaikuttamisesta tosissani. Loppujen lopuksi voisikin sanoa, että kulkueeseen hyökänneet henkilöt tekivät minulle suuren palveluksen.

Paluumuutin pohjoisesta Helsinkiin keväällä 2012. Kaikki oli avoinna: hain opiskelemaan yliopistoon psykologiaa ja kesällä odotti vain feissarin työ Amnestylla. Tunsin itseni turistiksi vanhassa kotikaupungissa. Halusin tutustua uusiin ihmisiin. Lähdin käymään HeSetan ryhmäillassa ja viihdyin porukassa. Se oli kaukana siitä ryhmästä, missä kävin pohjoisessa: osallistujia oli paljon ja he olivat jopa saman ikäisiä! Kerroin, että olisin kiinnostunut tulemaan mukaan vapaaehtoiseksi, ja sainkin ohjaajalta paljon vinkkejä kuinka osallistua. Minua motivoi omassa lapsuudessa ja nuoruudessa saatu tuki ystäviltä, sukulaisilta, opettajilta ja valmentajilta. Koin tarvetta antaa hyvän kiertää.

Ensimmäisen kerran olin vapaaehtoisena samana kesänä 2012 Pridella siistimässä Puistojuhlassa. Syksyllä aloitin HeSetalla Nuorten lauantai-illan vertaisohjaajana. Pian aloin myös vierailemaan kokemuskouluttajana nuorisotaloilla ja kouluilla kertomassa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Innostuin järjestötöistä kertaheitolla, ja vuonna 2013 edustin Setaa Allianssi ry:n yhdenvertaisuus-teemaryhmässä. Tapasin valtavasti uusia hienoja ihmisiä niin järjestöissä, kokemuskoulutuksissa kuin ohjaamani ryhmän kautta, mikä vain motivoi lisää. HeSetalta ja Setalta on aina saanut tukea työhön esim. ryhmänohjaajien tapaamisten ja koulutusten muodossa. Ohjaamisen myötä myös koen kasvaneeni sekä ihmisenä että ohjaajana. Ja jos kokouksessa istuminen on alkanut tympiä, ja muutosta tapahtuu hitaasti, on ollut ihanaa palata nuorten pariin: keittää kahvit, olla läsnä ja käytettävissä. Auttaa uusia nuoria tulemaan mukaan. Ruohonjuuritasolla edistyksen näkee joskus nopeasti ja pieniä onnistumisia tulee joka kerta.

Tehtäviä on aina voinut ottaa omien resurssien mukaan. Viime aikoina omat opiskelut ja harrastukset ovat vieneet aikaa, mutta kesällä on aikaa muullekin: pian alkaa kauan odottamani Helsinki Pride, jota on valmisteltu melkeinpä koko vuosi! Samalla pyörähtää käyntiin Nuorten Pride, ja tänä vuonna minulla on kunnia päästä vierailemaan Helsinki Roller Derbyn kanssa tapahtumaan: tutustuttaa nuoria roller derbyyn yhdessä Kallio Rolling Rainbown kanssa. Nuorille on myös suunnitteilla omaa roller derby -toimintaa Helsinkiin, minkä suunnitteluun on ollut hienoa päästä osallistumaan. Odotan innolla tulevaa, sillä minulle harrastus on antanut todella paljon.

En päässyt opiskelemaan psykologiaa, mutta haaveet vaihtuivat sosiaalialan opintoihin. Tulevaisuudessa voi tapahtua mitä vain, mutta uskon aina tekeväni järjestötöitä jossain muodossa. Tällä hetkellä ihmisoikeudet ovat päällimmäisin asia minulle ja olenkin löytänyt paikkani HeSetalta. Minun on helpompaa olla itseni kanssa, kun teen asioille jotain. Yhteiskunta on täynnä epäkohtia: suuria ja pieniä. Viime kesänä perääni huudettiin, että ”Pride meni jo!”, kun pidin kadulla tyttöystävääni kädestä. Huusin perään, että ”Meillä on pride joka päivä!” ja huutaja vaikeni. Jokainen perääni huutava ohikulkija kadulla saa nykyään peräänsä huudon. En halua enää vaieta. Ja joskus se on maksanut minulle työpaikankin. Olen idealisti, myönnettäköön. Aktivistin on hyvä pitää pää hattaroissa ja jalat maassa. Muuten ei jaksa. Maailma muuttuu, mutta se muuttuu hitaasti. Yksi kohtaaminen kerrallaan.

 

Lili Pakalén
HeSeta ry:n aktiivi