Vieraskynä: Roosa Laaksonen

omakuva

Kunnianosoitus kapinalle

Taas niitä sateenkaarilippuja ja paljaita reisiä. Kauheeta meuhkaamista ja ABBAa. Voisiko sitä tasa-arvotyötä tehdä jollain muulla tavoin kuin ekshibitionisesti elämöiden maan pääkaupungissa?

Niin, miksi sateenkaarikansa oikeastaan marssii Helsingin kaduilla lauantaina? Jollekulle se on paikka, jonne suunnataan treffaamaan kavereita toiselta puolelta Suomea. Toiselle tärkeintä on räväkkä pukeutuminen ja poliittisuus – katso minua, olen olemassa enkä sinua vähäisempi arvoltani.
Jotkin ryhmät saapuvat paikalle osoittamaan tukeaan hltbqia**-väelle ja marssimaan yleisen yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden puolesta. Jokaisella on omat syynsä Helsinkiin saapumiselle. Toisaalta koko Priden takana on vielä jotain suurempaa ja historiallisempaa kuin yksittäisten tyyppien tai poppoiden taustat, toiveet ja tavoitteet.

Helsinki Priden paraatissa kävelevät ovat osanottajia muistojuhlassa.

Lauantaina 28.6.1969 New Yorkissa poliisi ratsasi Stonewall Inn-homobaarin Christopher Streetillä. Ratsiat olivat sinänsä arkipäivää ja sateenkaarikansan vainoaminen yleisesti hyväksyttyä. Tämä ratsia kuitenkin erosi aiemmista siinä, että baarin väki – nuo kurjista kurjimmat, asunnottomat, toivottomat, poljetut – kääntyi yhtäkkiä vastarintaan. Yöstä muodostui mellakankatkuinen, ja kapinointi vain jatkui. Rähjäisestä Stonewall Innistä nousi liike, joka laajeni, levisi muihin maihin ja loi poliittisen liikkeen sateenkaari-ihmisten yhtäläisten oikeuksien puolesta, vihaa ja syrjintää vastaan.

Stonewall Innin vaikutus ei ole tehonnut kaikkialla. Helsinki Pride on tänäkin vuonna monelle ainoa paikka, jossa voi vuoden aikana kantaa sateenkaarilippua pelkäämättä hakatuksi tulemista. Venäjällä Stonewallia ei ole vielä tapahtunut, sillä homovainot ovat vasta kärjistyneet, sorto vasta kunnolla käynnistetty. Osalla myös on mahdollisuus paeta, ja sen he tekevät. Viime kesänä tapasin pariskunnan, joka lienee jo Kanadassa. Menoliput oli kesäkuussa 2013 varattu ja pojalle etsitty uusi koulu kohdepaikkakunnalla. ”Emme voi kasvattaa lasta turvallisesti tällaisessa maassa”, he summasivat lähtönsä syyn.

Pietarista kulkueeseen osallistuu ainakin parikymmentä tuttua aktivistia. Tätä tekstiä kirjoittaessani he miettivät kuumeisesti sähköpostilistalla, mitä ottaisivat mukaan kulkueeseen. Venäjän lipun? Sateenkaarilipun ainakin. Mitä sloganeita voisi kirjoittaa banderolleihin, mitä halutaan viestittää? Pari Coming Out–järjestön aktivistia venäjänsi Priden ohjelman. Vkontaktessa, venäjänkielisen maailman Facebookissa, Helsinki Pridelle on luotu oma tapahtumansa, jossa eri puolilta Venäjää saapuvat jakavat tietoa mielenkiintoisista tapahtumista ja omista matkasuunnitelmistaan.

Yksi pietarilaiskaveri tulee Suomeen ja Eurooppaan toista kertaa elämässään; ensimmäisen kerran hän ylitti Venäjän rajan viime toukokuussa, kun toimintaryhmä Queer Haven järjesti yhdessä Turun seudun Setan ja Amnestyn Turun-osaston kanssa sateenkaaripoliittisen rentoutusviikonlopun kylätalossa Turun keskustan kupeessa. Toinen kaveri ei pääse Helsinkiin, mutta osallistuu Pridelle Berliinissä. Hän ei enää henkisesti kestä kotikaupungissaan kävelemistä: jokaista askelta tahrii pelko. Edes kotona lukittujen ovien takana ei välttämättä ole turvassa.

Lähelle on lyhyt matka. Pietari on vain yksien yöunien päässä Helsingistä. Keväällä kohistiin, kun VR ei suostunut julkaisemaan kaupunkien välissä kulkevan Allegro-junan lehdessä Don’t Tell Mama–yökerhon mainosta. Allegro-lehden toinen omistaja kun on Venäjän rautatieyhtiö RZD, ja mainos olisi rikkonut fedaraation lakia ei-perinteisten suhdemallien propagoimiskiellosta.

Minä olen kiitollinen siitä, että saan marssia Helsingissä henkeäni vaarantamatta. Kannan ylpeästi lippua kapinan muistoksi, kuuntelen luupilla ABBAa ja toivon, että jonain päivänä ystävämme itärajan takana voivat tehdä samoin.

 

Roosa Laaksonen
Queer Haven – toimintaryhmän aktiivi

PS. Pride-infossa voi kirjoittaa Queer Havenin tukipostikortteja sateenkaari-ihmisille Venäjälle ja Itä-Eurooppaan.