Nykyisin Helsinki Pride on Suomen näkyvin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma ja yksi Helsingin suurimmista kesätapahtumista. Vapautuspäiviin juontuvat juuret ovat kuitenkin edelleen vahvasti näkyvissä. Pride-kulkueessa mielenilmaukset ovat yhä tärkeässä roolissa iloisen juhlinnan rinnalla. Myös puistojuhla on kasvaneista kävijämääristä huolimatta pidetty kaikille avoimena ja maksuttomana yhteisenä juhlana.
Helsinki Pride -kulkueen osallistujamäärä on kasvanut huimasti: vuonna 2017 noin 35 000 ihmistä osallistui kulkueeseen kun seuraavana vuonna osallistujia oli jo liki 100 000. Pride-viikko koostuu nykyään yli 100:n eri toimijoiden järjestämistä tapahtumasta. Myös omaksi kokonaisuudekseen vakiintunut Nuorten Pride -viikko tuo yhteen satoja nuoria nuorten omiin tapahtumiin viikon jokaisena päivänä. Helsinki Pride järjestetään edelleen vahvasti vapaaehtoisvoimin, tuotannon parissa ja Pride-viikolla työskentelee yli sata vapaaehtoista erilaisissa tehtävissä. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten rinnalla tapahtumaa mahdollistaa moninainen joukko tukijoita, sateenkaariyhteisön jäseniä ja liittolaisia, organisaatioita ja yrityksiä.
Ympärivuotisen yhteistyömme, sosiaali- ja nuorisotyön, tapahtumien ja koulutuksien kautta tuemme ja edistämme LHBTIQ+ -ihmisten hyvinvointia ja oikeuksia – ja muutamme maailmaa ylpeydellä!
Uusimmat uutiset, blogit ja kannanotot liittyen Helsinki Pride -yhteisöön sekä LHBTIQ+ -aiheisiin.