Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt kaipaavat usein erityistukea etenkin siihen, miten ympäröivä yhteiskunta ja yhteisö heidät kohtaa. Ammattilaisten on tärkeää tiedostaa se, milloin yhteiskunnan rakenteet ovat syrjiviä ja asettavat vähemmistöihin kuuluvat
asiakkaat haavoittuvaan asemaan. Uusien asiakkaiden, työntekijöiden, kollegojen, oppilaiden ja potilaiden kohdalla kannattaakin olettaa moninaisuutta, eli pitää yllä puheen ja käytäntöjen tapoja, jotka purkavat hetero- ja cisnormatiivisia olettamuksia. Pahimmillaan kokemukset syrjinnästä altistavat hyväksikäytölle ja palveluiden välttely voi ajaa henkilön entistäkin haavoittuvampaan asemaan.

Ammattilaisten velvollisuus on puuttua syrjintään aina ja ratkaista tilanne tavoin, jotka suojaavat sitä, joka on syrjinnän kohteeksi joutunut. Ammattilaisten on oleellista muistaa se, ettei koskaan ole asiakkaan velvollisuus antaa työntekijälle perustietoa vaan työntekijän tulisi aktiivisesti hakea tietoa.

Koulutukset ja vierailut

Termit, ilmiöt ja kohtaaminen (yrityksille)

Koulutus tarjoaa ymmärrettävän ja käytännöllisen kokonaisuuden sateenkaari-ihmisten asemasta ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Lisäksi se avaa keskeisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä termejä ja käsitteitä. Koulutuksessa painotetaan erityisesti konkreettisia keinoja edistää turvallista, kunnioittavaa ja sateenkaari-inklusiivista kohtaamista ja organisaatiokulttuuria.

Kesto: 90–120 minuuttia

Termit ja kohtaaminen (oppilaitoksille; opiskelijat / opetushenkilöstö)

Koulutus tarjoaa oppilaitoksille selkeän kokonaisuuden seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Koulutus antaa työkaluja moninaisuuden ymmärtämiseen, kohtaamiseen ja inklusiivisemman ympäristön luomiseen yhdessä, sekä voi sisältää esimerkiksi case-esimerkkien käsittelyä.

Kesto: 60-120 minuuttia.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu

Koulutus antaa tietoa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun perusteista: mistä lähteä liikkeelle, mitkä ovat lainsäädännöstä tulevia syrjintäperusteita ja millainen rakenne suunnitelmalle kannattaa niiden pohjalta rakentaa, sekä miten tavoitteita ja toimenpiteitä asetetaan.

Kesto: 90–120 minuuttia

Together (queerpakolaisuus, kahteen vähemmistöön kuuluminen)

Koulutus antaa kokonaiskuvan queerpakolaisuudesta ja kahteen tai useampaan vähemmistöön kuulumisen vaikutuksista yksilön oikeuksiin, hyvinvointiin ja arkeen. Koulutuksessa tarkastellaan, mitä tarkoittaa seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen pakolaisuuden ja maahanmuuton kontekstissa, millaisia erityisiä haavoittuvuuksia ja voimavaroja tähän liittyy sekä miten syrjintä ja turvattomuus voivat kasautua. Lisäksi koulutus tarjoaa välineitä intersektionaaliseen ajatteluun, ammatilliseen kohtaamiseen ja yhdenvertaisten palvelujen kehittämiseen queerpakolaisten tarpeet huomioiden.

Kesto: 90–120 minuuttia

Syventävät koulutukset

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu

Koulutus syventää organisaation osaamista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa: benchmarkesimerkkejä muiden organisaatioiden vastaavista suunnitelmista, kuinka toimenpiteiden toteutumista ja niiden vaikuttavuutta mitataan ja arvioidaan, sekä sparrausta organisaation olemassa olevaan suunnitelmaan tai uuden päivittämiseen.

Kesto: 90–120 minuuttia

Turvallisempi tila (sis. turvallisemman tilan periaatteet)

Koulutuksen kautta sparrataan organisaatiota olemassa olevien turvallisemman tilan periaatteiden kommentoimisen kautta tai uusien luomisessa. Koulutuksessa käydään läpi, millaiset periaatteet vahvistavat erityisesti sateenkaari-ihmisten turvallisuuden kokemusta sosiaalisissa tilanteissa.

Kesto: 90–120 minuuttia

DEI-strategia

Miten sateenkaari-inklusiivisuus siirtyy arvoista ja juhlapuheista strategisiksi tavoitteiksi, mittareiksi ja päätöksiksi. Koulutuksella tarkastellaan DEI-strategiaa (ja/tai suunnitelmia) rakenteellisesta näkökulmasta: kuka hyötyy ja miten, kuka jää ulkopuolelle ja miksi ja miten strategiaa voi kehittää. Teemat keskittyvät mm: DEI strategia vs DEI aktiviteetit, valta, päätöksenteko ja vastuu, psykologinen turvallisuus

Kesto: 90–120 minuuttia

HR (sateenkaari-inklusiivisen työelämän kaari)

HR:n rooli kulttuurimuutoksessa (sateenkaari-inklusiivisen työelämän kaaressa). Koulutuksessa käydään läpi työsuhteen elinkaarta sateenkaarinäkökulmasta työnantajaimagosta rekrytointiin ja exit-keskusteluihin. Koulutuksen keskiössä ovat mm. inklusiivinen rekrytointi, perehdytys ja uramahdollisuudet, suunnitelmat vs koettu todellisuus, mikroaggressiot ja käyttäytymismallit, sateenkaarevat työsuhde-edut ja sukupuolen moninaisuus HR-käytännöissä

Kesto: 90–120 minuuttia

Yritysvastuu- ja kestävyysraportointi sateenkaarinäkökulmasta

Miten sateenkaari-inklusiivisuus näkyy vastuullisuudessa aidosti (ei vain Pride-kuukauden aikana). Tarkastellaan raportointia, riskienhallintaa ja läpinäkyvyyttä, ihmisoikeuksia, eettisiä periaatteita ja miten aidosti voidaan mitata sitä mikä on kaikkein tärkeintä.

Kesto: 90–120 minuuttia

Sateenkaareva kulttuurimuutos

Kulttuurimuutos vaatii tilaa käsitellä myös vaikeita tunteita ja rakenteita. Koulutus keskittyy muutoksen johtamiseen, jossa siirrytään hyväntahtoisuudesta vaikuttavaan toimintaan. Ymmärretään, miten narratiivit vallasta, normeista ja risteävistä identiteeteistä vaikuttavat turvallisuuden ja kuulumisen kokemukseen. Opitaan intersektionaalisuudesta ja syrjinnän ja sorron vastaisesta liittolaisuudesta kulttuurimuutoksen parissa.

Kesto: 90–120 minuuttia

Culture Transformation

Healing & LGBTQ+ Inclusion. This English speaking workshop covers the role of allyship in inclusive wellbeing and culture transformation with intersectional, antioppressive, LGBTQ+ inclusion at the centre. We’ll learn about intersectionality, privileges, and what repair after harm looks like in practice.

Duration: 90–120 minuuttia

Haluatko kuulla lisää?

Lisätiedot puheenvuoroista ja koulutuksista:

Enni Happonen, enni@pride.fi

Working with Pride -verkosto

Working with Pride -verkostossamme autamme vahvistamaan kumppaniorganisaatioidemme DEI (Diversity, Equity & Inclusion) -työtä sateenkaarierityisestä ja intersektionaalisesta näkökulmasta.
Lue lisää Working with Pride -verkostosta