Mitä yhteisökumppanuus tarkoittaa?
Tuki Helsinki Pride -tapahtumalle
Helsinki Pride on Suomen suurin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma, joka kerää vuosi vuodelta vahvemman tuen yhdenvertaisuuden puolesta.
Tapahtumamme tuotetaan pääosin omalla varainhankinnalla. Meille on tärkeää mahdollistaa yhteisöllemme jatkossakin turvallinen ja onnistunut kokemus, johon voi osallistua varallisuudesta riippumatta – toisin kuin monessa muussa maassa, joissa lipputuloilla katetaan tapahtuman tuotantokuluja.
Yhteisökumppaneidemme tuella katamme tapahtuman tuotantokuluja, luomme tapahtumastamme entistäkin vaikuttavamman ja vaikutamme yhdessä ihmisoikeuksien puolesta.

Vahvaa vaikuttavuutta
Kumppanuus Helsinki Pride -yhteisön kanssa on vahva ja näkyvä osoitus siitä, että organisaationne tukee sateenkaarioikeuksia ja on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta niin omassa toiminnassaan kuin yhteiskunnassa laajemmin.
Kumppanuus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tehdä konkreettisia tekoja, jotka vauhdittavat organisaation vastuullisuutta ja vaikuttavat myönteisesti myös ympäröivään yhteiskuntaan.
Kumppanuus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tehdä konkreettisia tekoja, jotka vauhdittavat organisaation vastuullisuutta ja vaikuttavat myönteisesti myös ympäröivään yhteiskuntaan.
Kumppanuuden sisältö
Yhteisökumppanina organisaationne:
Voi tuottaa ohjelmaa Helsinki Pride -tapahtuman viralliseen ohjelmistoon (pyydämme lisätietoja ohjelmasta erillisellä lomakkeella, jonka lähetämme teille, kun kumppanihakemuksenne on hyväksytty). Ohjelmaa voi ja kannattaa järjestää koko Pride-kuukauden ajan, ei pelkästään Helsinki Pride -viikolla!
Voi käyttää Helsinki Pride Yhteisökumppani 2025 -logoa markkinoinnissaan ja viestinnässään 1.6. alkaen
Saa organisaationsa logon sekä Helsinki Priden sosiaaliseen mediaan että pride.fi-sivuille Helsinki Priden yhteisökumppanina
Saa kävelyblokin omalle organisaatiolle Pride -kulkueessa
Voi lisämaksusta saada käyttöönsä valmiiksi rakennetun teltan Helsinki Pride -puistojuhlassa 28.6.2025.
Miten yhteisökumppaniksi?
Mitä edellytämme kumppaneilta
Yhteisökumppaniksi voivat hakea kaikki voittona tavoittelemattomat ja yleishyödylliset organisaatiot, jotka seisovat syrjimättömästi ihmisoikeuksien puolella ja hyväksyvät Helsinki Priden toiminnan tarkoituksen. Edellytämme, että kaikki kumppanimme ovat sitoutuneet edistämään tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja sateenkaari-ihmisten oikeuksia.
Tarkastelemme jokaisen kumppaniorganisaatiomme organisaation historiaa ja sitä, miten ihmisoikeudet ja vastuullisuus on aiemmin huomioitu. Lisäksi painotamme kumppaniorganisaatioiden tavoitteita, toiveita ja suunnitelmia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä osana kumppanuutta ja muuten tulevina vuosina. Kumppanuuden edellytys ei ole täydellisyys, vaan aito halu kehittyä.
Hintakategoriat
Yhteisökumppanuuksien hintakategoriat on jaettu 8 tasoon hakijaorganisaation vuosibudjetin (edelliskauden toteutuman) perusteella. Näin pyrimme varmistamaan kustannusten tasapuolisuuden. Jos Helsinki Pride hakeutuu tai joutuu ALV-verovelvolliseksi, hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.
Taso 1: Vuosibudjetti alle 100 tuhatta euroa
Kumppanuus: 100 euroa
Taso 2: Vuosibudjetti max. 500 tuhatta euroa
Kumppanuus: 300 euroa
Taso 3: Vuosibudjetti max. 1 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 800 euroa
Taso 4: Vuosibudjetti max. 1,5 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 1000 euroa
Taso 5: Vuosibudjetti max. 2 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 1500 euroa
Taso 6: Vuosibudjetti max. 2,5 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 2000 euroa
Taso 7: Vuosibudjetti max. 3 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 2500 euroa
Taso 8: Vuosibudjetti yli 3 miljoonaa euroa
Kumppanuus: 3500 euroa

Hae yhteisökumppaniksi
Olethan meihin erikseen yhteydessä, mikäli yhdistyksenne päätoiminta keskittyy sateenkaariteemoihin ja hintakategoriat eivät sovi teille: info@pride.fi. Haluamme mahdollistaa osallistumisenne kumppanuuteen budjetista riippumatta.
Mikäli haluatte hakea kumppanuutta ja olette puolue tai puolueeseen kytköksissä olevat poliittinen järjestö (esimerkiksi paikallistoimija, nuoriso- tai opiskelijajärjestö), olettehan meihin kumppanuuteen liittyen erikseen yhteydessä: info@pride.fi.
Yhteisökumppanihaku on 4.2.–31.5.2025.
Kaikille kumppaneillemme kuuluu mahdollisuus hakea ohjelmanjärjestäjäksi Pride Houseen. Ohjelmanjärjestäjäksi Pride Houseen voitte hakea erillisellä lomakkeella heti, kun kumppanihakemuksenne on hyväksytty. Haku Pride Housen ohjelmanjärjestäjäksi päättyy 30.4., emmekä vastaanota hakemuksia Pride Houseen enää tämän jälkeen. Huomioittehan tämän hakiessanne kumppaniksi.

Kysy lisää kumppanuuksista
Ota yhteyttä
Kysy lisää Small Business -ja yhteisökumppanuuksista: info@pride.fi.
Katso myös:
Yrityskumppanuus
Solmimme vaikuttavia yrityskumppanuuksia estääksemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden hyvinvointia, osallisuutta ja oikeuksia yhteiskunnassa.
Lue lisää yrityskumppanuudesta
Katso myös: Pride Media
Helsinki Pride 20258.5.2025
Helsinki Pride -yhteisö kutsuu poliitikkoja marssimaan sateenkaarioikeuksien...
Tiedotteet & kannanotot24.4.2025
Yhteiskannanotto: Lainvalmistelu eheyttämistoiminnan kieltämiseksi käynniste...
Tiedotteet & kannanotot16.4.2025
Yli 40 järjestöä: Hallituksen on kunnioitettava eduskunnan tahtoa ja aloitet...
Tiedotteet & kannanotot26.3.2025
Kirsti Junkkari on aloittanut sosiaalityön asiantuntijana Helsinki Pride -yh...