HELSINKI PRIDE -VIIKKOA JUHLITAAN TAAS TÄNÄ KESÄNÄ
Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhliva Helsinki Pride -viikko palaa entiselle paikalleen kesäkuulle, joka on kansainvälisesti tunnustettu Pride-kuukausi. Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma. Viikko tuotetaan Helsinki Pride -yhteisön työntekijöiden, kymmenien kumppaniorganisaatioiden ja lukuisten vapaaehtoisten yhteisvoimin.
Helsinki Pride 2021 -tapahtumaa vietetään 28.6.-4.7. Ohjelma koostuu edellisvuosien tapaan moninaisista ohjelmasisällöistä, kuten työpajoista, retkistä, vertaistapaamisista, luennoista ja esityksistä.
Helsingin kaupungintalosta Pride House
Sateenkaaren väreissä hehkuva ohjelma tapahtuu ympäri kaupunkia koko viikon ajan. Helsinki Pride -viikon sydämenä toimii kuitenkin Pride House. Tänä vuonna Helsingin kaupungintalo toimii ylpeästi päätapahtumapaikka Pride Housena. Helsingin kaupunki on jo toista vuotta yksi Helsinki Pride -viikon pääyhteistyökumppaneista. Kaupungintalolla järjestetään viikon aikana muun muassa erilaisia keskustelutilaisuuksia, kohtaamisia ja valokuvanäyttely.
“”Edes Suomessa yhtäläiset kansalaisoikeudet, ihmisarvo ja oikeus itseilmaisuun eivät vieläkään ole itsestäänselvyyksiä. Pride nostaa esille tärkeitä teemoja, tarjoaa merkityksellisiä kohtaamisia, pitää meteliä keskeisistä epäkohdista ja tässä kaikessa Helsingin kaupunki on ylpeästi mukana kumppanina. On siis luontevaa, että kaupungintalokin kesällä hehkuu sateenkaaren väreissä Priden ajan”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
Pride Housesta löytyy tuttuun tapaan myös Pride Info & Shop. Sateenkaarinuoret ja heidän ystävänsä juhlivat ikiomassa Nuorten Pride Housessa, Vallilan Fredriksbergissa. Nuorten Pride -viikkoa vietetään tänä vuonna kymmenettä kertaa.
2021 teema nostaa esille moninkertaisen juhlavuoden
Vuosi 2021 on erityinen juhlavuosi, koska silloin tulee kuluneeksi
- 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen kriminalisoinnin poistamisesta
- 40 vuotta homoseksuaalisuuden poistumisesta mielenterveysluokituksesta
- 30 vuotta Helsinki Pride -yhteisön (Helsingin seudun Setan) perustamisesta.
Olemme ylpeitä jo tapahtuneesta muutoksesta ja merkkipaaluista, joita olemme saavuttaneet kovalla työllä. Yhdenvertainen maailma ei ole vielä valmis. Se on jatkuva työmaa, jossa tehdään työtä sen eteen, että tulevaisuudessa kaikki voisivat olla vapaasti sellaisia kuin ovat.
Helsinki Priden virallisena suojelijana toimii pääministeri Sanna Marin. Pääministeri Marin on ensimmäinen suojelija, joka sitoutui suojelijan tehtävään kahdeksi peräkkäiseksi vuodeksi.
“Helsinki Pride juhlii tänä vuonna monia merkittäviä saavutuksia. Lainsäädännön sekä asenneilmapiirin muutokset eivät ole tapahtuneet itsestään, vaan ne ovat määrätietoisen ihmisoikeustyön tuloksia. Tämä työ jatkuu yhä. On ilo ja kunnia toimia Helsinki Priden suojelijana,” kertoo pääministeri Marin.
Helsinki Pride -viikko toteutuu hybridimuotoisena
Syksyllä 2020 onnistuimme poikkeusoloista huolimatta tuottamaan vaikuttavan ja turvallisen tapahtumaviikon yhteisön, kumppanien ja vapaaehtoisten vahvan tuen ansiosta. Myös tänä vuonna Helsinki Pride toteutuu niin sanotusti hybridimuotoisena. Käytännössä hybridimuoto tarkoittaa, että tapahtumia tullaan järjestämään fyysisinä kokoontumisina ajankohtaisten viranomaissuositusten rajoissa. Tuemme ohjelmajärjestäjiä erilaisten verkkoalustojen käytössä siten, että tapahtumaan osallistuminen on saavutettavaa myös riskiryhmiin kuuluville yhteisön jäsenille. Lisäksi lähetämme päivittäistä ohjelmaa tapahtumasivullamme. Hybridimuoto mahdollistaa sen, että tapahtuma tulee toteutumaan totutulla paikallaan erilaisista koronaskenaarioista huolimatta.
Tapahtumasivuille luodaan uudistettu verkkokulkue. Jokainen voi liittyä mukaan osoittaakseen mieltään, tukeaan ja juhliakseen Helsinki Pride -viikkoa. Pienryhmät, yhteisöt ja ystäväporukat tekevät Pridea näkyväksi kaduilla ja verkossa, sekä sosiaalisessa mediassa. Otamme haltuun kaupunkitilaa läpi viikon jatkuvalla vaikuttavuuskampanjalla, joka toteutuu yhdessä tapahtuman virallisten kumppaneiden kanssa. Kampanjalla tuodaan esiin myös vuoden teemaa, jolla muistamme Suomen sateenkaarihistorian merkkivuosia. Samalla teemme näkyväksi työtä, jota on vielä tehtävänä todella yhdenvertaisen ja turvallisen Suomen eteen.
Helsinki Pride -viikko huipentuu konserttiin Helsingin jäähallilla
Kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen kokoavaa Pride-kulkuetta tai Puistojuhlaa ei voida vastuullisesti järjestää vielä tänäkään vuonna. Sen sijaan juhlimme lauantaina 3. heinäkuuta Helsinki Pride 2021 -konsertilla, jonka lavalla nähdään SANNI, Tuure Boelius, Yeboyah, Benjamin, NikoLa & Pola Ivanka. Konsertin juontavat Cristal Snow ja Lola Lorenzo. Konsertti järjestetään Helsingin jäähallin Black Boxissa. Konserttia voi seurata suorana lähetyksenä Pride Streamissa sekä Yle Teemalla.
Päivitämme tarkentuvia tietoja tapahtumista verkkosivullamme www.pride.fi.
Lisätiedot:
Aaro Horsma,
toiminnanjohtaja
Helsinki Pride -yhteisö
045 121 0026, aaro(at)pride.fi
Sanna Forsström
Brändiyksikön päällikkö
Helsingin kaupunginkanslia
040 53 13 713, sanna.forsstrom(at)hel.fi
Elisa Gebhard
Erityisavustaja
viestintä- ja mediasuhteet
0295 160 058, elisa.gebhard@vnk.fi