Helsinki Pride -yhteisö etsii joukkoonsa JOHTAVAA IHMISOIKEUSASIOIDEN PÄÄLLIKKÖÄ
Helsinki Pride -yhteisö edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia monipuolisella sosiaali- ja nuorisotyöllä, koulutus- ja konsultointipalveluilla sekä vaikuttamistyöllä. Toimialueemme on Uusimaa ja toimipaikkana Helsinki, jossa valtaosa toiminnasta ja palveluista toteutetaan. Toimintamme perustuu sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden asiantuntijuuteen, vahvaan yhteisö- ja verkostotyöhön, sekä aktiiviseen vapaaehtoistoimijuuteen.
Helsinki Pride -yhteisön toimistolla työskentelee vuodenajasta riippuen 5-10 henkilöä asiantuntijatehtävissä. Työpiste sijaitsee Kaapelitehtaalla, Helsingissä, jonne työnantaja myös osoittaa työtilat toimihenkilöille.
Haemme nyt johtavaa ihmisoikeusasioiden päällikköä muovaamaan HPYn kantoja ja viemään sateenkaarevaa viestiä eteenpäin yhteiskunnassa sekä vastaamaan yhdistyksen koulutustoiminnan tuotteistamisesta ja liiketoiminnallisista tavoitteista. Työmme tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään, huomioi erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät ja edistää muiden toimijoiden kykyä vastata lhbtiq+ -ihmisten tarpeisiin. HPY vähentää lhbtiq+ -ihmisten yksinäisyyttä, tukee osallisuutta ja vahvistaa kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Johtavan ihmisoikeusasioiden päällikön monipuoliseen työnkuvaan kuuluu:
Tämä sisältää muun muassa:
Toivomme sinulta:
Lisäksi edellytämme:
Eduksi katsotaan:
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Lähetä vapaamuotoinen videohakemus, CV sekä palkkatoiveesi 13.6.2022 mennessä Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtajalle osoitteeseen panu@pride.fi.
Työtehtävien odotetaan alkavan elokuussa 2022.
Voit soittaa myös puheenjohtajalle, Panu Mäenpäälle, seuraavina aikoina: 19.5. klo 12-13 ja 20.5. klo 12-13.