Helsinki Pride -yhteisön syyskokouksessa 30.11.2022 uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Senni Moilanen. Samalla hallitukseen valittiin yhteensä kolme uutta jäsentä ja kaksi varajäsentä. 

Hallitukseen valittiin uusiksi jäseniksi vuodelle 2023: 

Boodi Kabbani

Matti Numminen

Annika Lundström

Varajäseniksi vuodelle 2023 valittiin:

Heini Salminen

Agnes Sarvi

Kuvassa Helsinki Priden seuraava puheenjohtaja Senni Moilanen.

Puheenjohtajaksi valittu Senni Moilanen on toiminut aiemmin useissa luottamustoimissa yhteensä 20 vuoden ajan ja työskennellyt sateenkaarevan yhteisön eteen mm. tasa-arvoista avioliittolakia ajaneen Tahdon2013-kampanjan vetäjänä ja Trasekin hallituksen jäsenenä. Trasekin edustajana Moilanen on toiminut asiantuntijana lapsiasiavaltuutetun asettamassa työryhmässä ”Hlbti ja lapset”. Tämän lisäksi hän ollut Setan viestintätyöryhmässä, Amnesty Suomen sateenkaariverkostossa sekä kouluttanut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä.

Moilanen on myös työskennellyt Helsinki Pridessa aiemmin vuosina 2014 ja 2018 vastaten Pride-viikon tuotannosta sekä varainhankinnasta. Moilanen kertoo haluavansa tulevan puheenjohtajakautensa aikana keskittyä erityisesti työntekijöiden hyvinvointiin sekä sateenkaariyhteisön kuunteluun. 

Moilanen on myös työskennellyt Helsinki Pridessa aiemmin vuosina 2014 ja 2018 vastaten Pride-viikon tuotannosta sekä varainhankinnasta. Moilanen kertoo haluavansa tulevan puheenjohtajakautensa aikana keskittyä erityisesti työntekijöiden hyvinvointiin sekä sateenkaariyhteisön kuunteluun. 

Kuva: Anni Suvisuo

Uusi hallitus aloittaa toimintansa 1.1.2023. Onnea hallitukseen valituille, ja lämmin kiitos hallitustyöstä pois jättäytyville henkilöille. Yhdessä muutamme maailmaa!

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

logo
Tiedotteet & kannanotot16.4.2025

Yli 40 järjestöä: Hallituksen on kunnioitettava eduskunnan tahtoa ja aloitet...

logo
10.4.2025

Helsinki Pride -yhteisön kevätkokous 24.4.2025 ja sitä edeltävä jäsenistölle...

logo
Tiedotteet & kannanotot26.3.2025

Kirsti Junkkari on aloittanut sosiaalityön asiantuntijana Helsinki Pride -yh...