”Rakkaudella jos millään ei ole rajoja”
Lauantain Puistojuhlassa esiintyvä Sandhja haluaa, että rakkaus on väkevää.
23-vuotias Sandhja Kuivalainen sai keväällä valmiiksi viisi vuotta kestäneen levyprojektinsa. Alusta asti on ollut selvää, että hän tekee sanoituksensa itse.
– Sanoitukset kumpuavat jostain huonosta olosta, surusta tai vääryydestä. Mitä on tapahtunut omassa elämässä tai muille. Siitä tulee pakottava tarve kertoa jollekin.
Laulajan isoisoäiti oli suuri laulaja. Hän joutui pakkotyöhön sokeriplantaaseille. Sandhja uskookin, että laululla on parantava voima. Se on tapa purkaa elämää ja vastoinkäymisiä, ahdistusta ja suruja.
– Lauloin koululaisena gospeliakin. Silloin ihmiset tulivat sanomaan, että sain heidät itkemään.
Sandhjan juuret ovat Etelä-Amerikan Guyanassa.
– Ihmisen on varmaan vaikea erottaa, mikä vaikutus tulee mistäkin. Luulen että juureni ovat rikkautta nähdä maailmaa monesti eri näkökulmasta kuin vain länsimaalaisen tai espoolaisen naisen silmin näkisi. Kahden kulttuurin lapsena oleminen tuo syvyyttä.
Levyn nimibiisi Gold on tullut monelle tutuksi kevään aikana.
– Se on yksi iloisempia kappaleita. Oli haaste, miten kertoa onnellisuudesta ja rakkaudesta. Sai kirjoittaa rakkauden oodin, julistuksen.
Hold Me taas oli aluksi surullinen laulu rakkauden menetyksestä, mutta muuttuikin pyynnöksi ja vaatimukseksi rakastaa toista läpi ajan. Lupausta siitä, että omistautuminen olisi ikuista ei tule, mutta sellaista rakkaus onkin: mikään ei ole varmaa.
Sandhja on rakkaudessa väkevästi tunteva ja dramaattinenkin, mutta sellainen hän haluaakin olla. Rakkauden täytyy olla vahvaa ja kohtalokasta.
Kesällä laulajasta olisi ihana matkustella, tavata ystäviä ja päästä veden ääreen. Helsinki Pridessa esiintymisestä Sandhjalle tulee lämmin olo.
– Rakkaus on universaalia ja hyvällä tavalla kasvoton. Ihmiset vain haluavat antaa sille rajoja, mutta rakkaudella jos millään ei ole mitään rajoja.
/Riikka
