Työ ja elämä

Pari vuotta sitten hain henkilökohtaisen avustajan paikkaa Hangossa. Siellä oli itse avustettava, joka on todellinen työllistäjä, sekä haastattelija, jonka tarkoituksena on lähinnä hoitaa palkanmaksuun liittyvä byrokratia. Haastattelu meni jotenkin tavanomaisesti, kunnes tämä haastattelija kysyi, olenko “vaihtanut sukupuolta” ja perusteena hän sitten sanoi minun ison kokoni ja matalan ääneni. Huomautin häntä asiattomasta kysymyksestä ja sanoin, että jos minun persoonani kiinnostaa, niin google-haku varmaan kertoo yhtä jos toista. Haastattelun lopuksi hän vielä kysyi, mitä kanniskelen isossa repussani ja kun sitten kerroin olleeni ostoksilla, hän sanoi “ei, ei tarvitse näyttää, yksityisasia, yksityisasia” eli demonstroi sitä, kuinka hän oli asiasta loukkaantunut. Hän lupasi soittaa haastattelusta seuraavana päivänä, mutta mitään ei tietenkään koskaan kuulunut.

Minua kiinnostaa, miksi tässä yhteisössä ihmiset kuolevat nuorina. Minulle selvisi se henkilökohtaisesti tässä keväällä, kun koin joukon erittäin ikäviä oireita, mutta ajatukset olivat sumeita ja koko ajan nukutti ja pyörrytti. Lääkärille vihdoin hakeuduttuani todettiin TSH:n olevan 256, kun sen pitäisi olla alle neljän. Jos olisin nuupahtanut kotiini, olisin saattanut vaipua psykoosiin tai koomaan ja kuolla. Minun poissaoloani ei kukaan läheinen kyselisi varmaan useaan viikkoon.

Nykyaikana sateenkaariväen vihamiehet puuhaavat kovasti työttömien palkattomia pakkotöitä. Aidsiin kuollut rakkaani esiintyi “Kuka päättää” -ohjelmassa 1997. Samassa ohjelmassa eräs trans. selviytyjä sanoo: “kunnalla on vähän velvollisuuskin järjestää töitä vaikeasti työllistyville”. Niin, siinä on kaksi tärkeää asiaa: kunnan velvollisuudet ja työt, työt, josta saa rahaa. Kunta tarjosi tuolloin rajattomat mahdollisuudet niille, joita raakalaismainen bisnesmaailma syrji, mutta eipä ole enää kunnan töitä. Töistä ei myöskään haluta maksaa enää palkkaa. Lopputuloksena on syrjintää ja köyhyyttä.

Minusta ILGA edustaa sateenkaarikarttoineen menneisyyttä. Todellisuudessa kuritalouden dogma kurittaa juuri sateenkaariväkeä. Kartat eivät huomioi kuritalouden aiheuttamia tuhoja eri maissa. Perheoikeudet eivät ole asia, joka sanottavammin lohduttaisi änkyräuskovaisten leivänjakelupisteissä asioivia.

vieraskynä

Stacy Siivonen
ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

3.7.2021 Tiedotteet & kannanotot Helsinki Pride -yhteisö jakaa Ylpeys muuttaa maailmaa - tunnustuspalkin...