Etsin kolmea sateenkaarinuorta voimauttavan valokuvaamisen projektiin, jossa on tarkoitus lähteä tutkimaan omia ajatuksia ja tunteita liittyen itseen ja ympäröivään maailmaan, ja sitä myöten löytää omaa identiteettiä ja hyvinvointia vahvistavia tekijöitä. Menetelmänä toimii valokuvaaminen, mikä tarkoittaa sitä, että valokuvien ja valokuvaamisen avulla etsimme yhdessä niitä asioita, joita haluat itsessäsi vahvistaa. Otamme siis yhdessä kuvia sinusta, ja sinä saat määrittää sen, miten haluat tulla nähdyksi ja millaisia kuvia haluat, että sinusta otetaan.
 
valokuvaus
Projektiin voi hakea kuka vain 15-19 -vuotias sateenkaarinuori. Sinun ei tarvitse kokea olevasi juuri vaiheessa, jossa erityisesti pohdit jotain elämääsi liittyvää suurta kysymystä. Tärkeintä on, että lähdet rohkeasti ja avoimesti mukaan. Projektin tarkoituksena on vahvistaa niitä asioita, joista itse saat itsellesi voimaa.
Toimin psykologina Helsingin kaupungin lukioissa ja ammattikouluissa, ja tämä kyseinen projekti liittyy voimauttavan valokuvaamisen koulutukseen, jota olen parhaillaan suorittamassa.
valokuvaus1
Projektin on tarkoitus toteutua toukokuun aikana, viimeistään kesäkuun alussa. Tapaamme projektin alussa ja lopussa koko ryhmän kesken, mutta kuvaamiset toteutetaan jokaisen osallistujan kanssa yksitellen. Mikäli projektiin on enemmän halukkaita osallistujia kuin tällä kertaa on mahdollisuus ottaa mukaan, pidän kiinnostuneiden tiedot ylhäällä, sillä projektia voi olla mahdollista toteuttaa myös jatkossakin.
 
Haluatko mukaan? Lähetä sähköpostia minulle osoitteeseen: laura.blomqvist@hel.fi . Kerro viestissä vapaamuotoisesti hieman itsestäsi: nimesi, ikäsi, opiskeletko, oletko töissä, mitä harrastat tms. Vastaan viestiisi, ja voimme keskustella siitä, sopisitko sinä mukaan projektiin. Huomaathan, että alle 18 -vuotiailta osallistujilta tarvitsemme huoltajalta luvan osallistumiseen.
 
Lisätietoa voimauttavasta valokuvaamisesta löydät osoitteesta: www.voimauttavavalokuva.net
 
Tervetuloa mukaan!
Keväisin terveisin,
Laura Blomqvist
laura.blomqvist@hel.fi
valokuvaus3