Vuosi 2021 raahautuu kohti loppuaan samalla kun meitä kaikkia enemmän kuin ohuelti jännittää, mitä vuosi 2022 tuokaan tullessaan. Mutkia ei ole puuttunut varmastikaan kenenkään tieltä tänäkään vuonna ja en varmasti ole paljoltikaan väärässä, että meistä jokainen toivoo, että ensi vuonna toivoisimme vähän vähemmän hektistä menoa? 

Helsinki Pride -yhteisön vuosi 2021 oli, niin kuin meillä kaikilla, aikamoista jatkuviin muutoksiin ja epävarmuuteen totuttelua. Toimintaa mukautettiin loputtomasti seuraten erilaisia ohjeistuksia, vahvasti yrittäen toteuttaa arvojemme ja toimintamme sydäntä: yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden toteuttaminen on kieltämättä hankalaa, kun sitä pitäisi tehdä ilman, että ihmiset voisivat toisensa kohdata. Yksinäisyys ja epätietoisuus eivät ole hyviä kanssakulkijoita yhdessä ja niitä vastaan yritimme taistella viestimällä yhä voimakkaammin ja tuoden esiin yhteisöllemme tärkeitä viestejä, jotta jokainen voisi kohdata edes digitaalisesti viestin: et ole yksin. 

Maalattiin kaupunki ylpeydellä! 

Tänä vuonna panostimmekin entistä enemmän näkyvyyteen myös Helsinki Pride -viikolla. Loimme kumppaniemme kanssa vaikuttavuuskampanjan, jolla pyrimme tapetoimaan seinämme viestillä: PRIDE IN PROGRESS, muistuttaen siitä, että ovat ajat millaisia tahansa, kehitys kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa ei pysähdy. Vaikka joudumme luopumaan fyysisestä marssista, arvomme ja aatteemme jatkavat työtään kaikkialla. Asennemuutos on meidän tehtävämme ja se on usein vielä isompi työmaa kuin lakien muuttaminen. Painoimme vahvasti päälle kaikkialla, niin fyysisillä pinnoilla, digitaalisissa kanavissa kuin myös mediassa: ME MUUTAMME MAAILMAA YHDESSÄ, olivat (korona)rajoitukset millaiset tahansa. 

Toivoa tekemässä, ihan jokainen 

En olisi itselleni uskollinen, ellen tuntisi vahvaa kiitollisuutta jälleen vuoden lopuksi. Toimistomme työntekijät ansaitsevat varmasti kiitoksista isoimman osan: Laura, Yasmin, Aleksanteri ja Jenni yhdessä kumppanimme Ossin kanssa ovat tarjonneet uskomattoman monta mahdollisuutta olla ylpeä siitä, miten kekseliäs ja ketterä ihminen voi olla, kun kohtalo heittää erilaisia kierrepalloja päivittäin ja toimintaa pitää nopeasti mukauttaa. Kiitos heille loppumattomasta energiasta ja halusta tehdä vain parasta! 

Kiitoksen ansaitsevat myös vapaaehtoisemme, jotka ovat olleet palaamaan heti remmiin, kun syksyllä saimme aloittaa toimintaa. Järjestö on aina yhtä vahva kuin sen vapaaehtoiset: me pärjäämme erinomaisesti! 

Kiitos kumppanimme, joiden kanssa olemme yhdessä kulkeneet. Kiitos tahdostanne toimia paremman ja yhdenvertaisemman maailman eteen ja kiitos siitä, että haluatte oppia lisää ja antaa meille mahdollisuuden oppia yhdessä. 

Kiitos omalle hallitukselleni, joka on koostunut timantinkovista eri alojen ammattilaisista, jotka ovat antaneet niin ammattitaitonsa kuin inhimillisen lämpönsä asiamme edistämiseen. Olemme kokoontuneet poikkeusaikana poikkeuksellisen usein ja tästä jengistä on tullut minulle loppumaton voimageneraattori, kiitos tekemisenne roihusta! 

Minulla on ollut etuoikeus olla tekemässä näiden ihmisten ja tahojen kanssa töitä, saaden jokaisesta kohtaamisesta toivotankkiini aina enemmän polttoainetta! Toivo on meidän jokaisen tehtävä, sen herättäminen itsessä, sen ruokkiminen toisessa ja sen mahdollistaminen yhdessä kaikille niille, jotka ovat sen hetkeksi kadottaneet. 

Tule tekemään toivoa meidän kanssamme myös vuonna 2022. Minulla on sitä, sinulla on sitä ja yhdessä meillä on sitä aina enemmän.

Panu Mäenpää

puheenjohtaja

Helsinki Pride -yhteisö