Helsinki Pride -yhteisö jakaa Ylpeys muuttaa maailmaa – tunnustuspalkintoja nostaakseen esiin tahoja, joiden työ ihmisoikeuksien edistämisen puolesta on erityisen tunnustuksen arvoista. Vuonna 2021 tunnustuspalkinnon saavat Anukatariina Solonen ja Helsingin Kaupunki.

Anukatariina Solonen Helsinki Pride -yhteisön hallitus haluaa palkita Ylpeys muuttaa maailmaa -palkinnolla Anukatariina Solosen hänen vuosikymmenten tinkimättömästä ihmisoikeustyöstä. Helsinki Pride -yhteisön hallitus haluaa huomioida palkinnolla myös DreamWear Club ry:n tekemän työn transvestisuuden poistamiseksi tautiluokituksesta, joka saavutettiin vuonna 2011.  Solonen on väsymätön keskustelija ja yhdenvertaisuuden edistäjä kaikissa toimissaan, viesteissään, puheissaan ja teoissaan. Hänen rohkeutensa toimia itse esimerkkinä ja kouluttaa ihmisiä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta toimii inspiraationa meille kaikille. Anukatariinan työ osoittaa, miten jokainen meistä joka päivä voi muuttaa ylpeydellä maailmaa kaikille paremmaksi paikaksi. 

Anukatariina Solonen

Helsingin kaupunki on osoittanut omalla Pride-kumppanuudellaan sen, että se haluaa olla maailman toimivin kaupunki kaikille, myös sateenkaariasukkailleen. Helsingin kaupunki on avannut kaupungintalonsa ovet ja tilat yhteisön käyttöön Pride-viikon ajaksi jälleen tänä vuonna. Tämä tekee näkyväksi myös sateenkaarikansan, kutsuen kaikki yhdessä rakentamaan meille kaikille tärkeintä kaupunkia. Helsingin kaupunki pyrkii esimerkillisesti myös omassa työssään huomioimaan sateenkaarierityisyyden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyönsä kautta, niin asukkaiden kuin oman henkilökunnan suuntaan. 

Yhdessä me muutamme maailmaa. On erityisen tärkeää, että Suomen suurin julkisen puolen työnantaja sitoutuu yhdenvertaisuuden edistämiseen niin työnantajana kuin myös meidän kaikkien yhteisenä kaupunkina. Toivomme koko Helsinki Pride -yhteisön hallituksen, työntekijöiden, jäsenten ja kaikkien helsinkiläisten puolesta, että Helsingin kaupunki jatkaa hyvää työtään edelleen kehittäen, edistäen ja näyttäen suuntaa kaikille muille kaupungeille, kunnille ja yhteisöille Suomessa. 

Helsingin kaupunki

Lisätietoja:

Aaro Horsma, Helsinki pride -yhteisö ry:n toiminnanjohtaja

aaro@pride.fi / +358 45 121 0026

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

2.7.2021 Blogi Helsinki Pride viikon 2021 yhteisökumppanikolumnin on kirjoittanut Diak...
2.7.2021 Blogi Helsinki Pride viikon 2021 yhteisökumppanikolumnin on kirjoittanut Suom...