Kingz Cafe Maskeeraus ja esiintymistyöpaja

Kingz Cafe Maskeeraus ja esiintymistyöpajassa käydään läpi maskuliinisen meikkaamisen perusteita ja hahmon rakentamista maskeerausta sekä liikettä käyttäen. Työpajassa harjoitellaan maskuliinisia tanssiliikkeitä ja kehollisuutta erilaisten ohjattujen harjoitteiden pohjalta. Työpajaan voi osallistua ilman valmistautumista tai maskeerausvälineitä, mutta on hyvä varautua joustavilla vaatteilla joissa voi myös hikoilla. Kaksituntisen työpajan aikana osallistujat pääsevät luomaan itselleen hahmon ja tutustumaan teatterityöskentelyn perusteisiin. Työpajan ohjaajina toimivat Out of Sync poikabändisensaatiot taiteilijat, jotka ovat kokeneita tanssin-, teatteri-ilmaisun ja graafisen suunnittelun opettajia.
Ilmoittaudu mukaan ilmoittautumislinkistä. Maksimimäärä osallistujia on 20 henkilöä.

Out of Sync on neljästä teatteritaiteilijasta koostuva fiktiivinen poikabändi joka keikkailee aktiivisesti ympäri Suomea, Eurooppaa ja pian myös Japanissa! Bändin esitykset yhdistelevät energisiä tanssinumeroita, lipsyncia ja komediaa. Pete, Nico, Wayne ja Cummy tuovat mukanaan elämääkin suuremman lavashown, joka saa yleisöt vauvasta vaariin rakastumaan, liikuttumaan, hullaantumaan ja janoamaan lisää – kerta toisensa jälkeen.

In the Kingz Cafe Makeup and Performance Workshop, we will cover the basics of masculine makeup and character building through makeup and movement. In the workshop, we will practice masculine dance moves and body language based on various guided exercises. You can participate in the workshop without any preparation or makeup supplies, but it is recommended to wear flexible clothes that you don’t mind sweating in. During the two-hour workshop, participants will get to create their own character and get introduced to the basics of theater work. The workshop is hosted by the artists from the boyband sensation Out of Sync, who are experienced teachers of dance, theater expression, and graphic design.
Max. 20 participants

Out of Sync is a fictional boyband consisting of four theater artists who tour actively all around Finland, Europe, and soon Japan! The band’s performances combine energetic dance numbers, lip-syncing, and comedy. Pete, Nico, Wayne, and Cummy bring a larger-than-life stage show that makes audiences of all ages fall in love, be moved, go wild, and crave for more – time after time.

Tapahtumakuvan kuvaaja: Eva-Liisa Orupõld

Tietoa esteettömyydestä

SaapumisohjeetKulttuurikeskus Caisaan on esteetön sisäänkäynti Kaikukadulta. Caisan tiloihin pääsee Leipätehtaan sisäpihalta. Sisätiloissa esteetön kulkumahdollisuus sekä tasaiset käytävät.

Tiloissa on selkeitä opasteita. Auditorioon pyörätuolinpaikkoihin pääsee hissillä 3. kerroksen kautta. Caisan salissa ja auditoriossa on induktiosilmukka. Opaskoirat ovat tervetulleita.

Esteettömyyden peruskriteerit

Saattoliikenteellä tilaa pysähtyä
Esteetön reitti sisäänkäynnille
Esteetön sisäänkäynti
Esteetön WC
Esteetön tapahtumatila
Induktiosilmukka

Laajemmat esteettömyyskriteerit

Saapuminen
  • Saattoliikenteellä tilaa pysähtyä
Sisätilat
  • Reitti sisäänkäynnille esteetön
  • Sisäänkäynti esteetön
  • Tiloissa voi liikkua esteettömästi
WC ja tilat
  • Esteetön WC
  • Palvelupisteet ja WC merkitty selkeästi
  • Induktiosilmukka
Opasteet
  • Opasteet selkeästi näkyvillä

Esteettömyystiedot

Ohjelman järjestäjä vastaa tapahtuman tietojen oikeellisuudesta. Muutokset mahdollisia.

kesä
22
22.6.2026
maanantai
16:00 – 18:00
Nuorten Pride House
Kulttuurikeskus Caisa, Kaikukatu 4 B, 00530 Helsinki
Järjestäjä
Tapahtuman tyyppi
Työpaja
Kieli
Englanti, Suomi
Ikäkategoria
Nuorille (13-25)
Liput
Maksuton
Ennakkoilmoittautuminen
Ilmoittaudu mukaan ilmoittautumislinkistä. Maksimimäärä osallistujia on 20 henkilöä.
Ilmoittaudu tästä →