Annu Kemppainen on aloittanut Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtajana 1.11.2022. Yhteisöpedagogi YAMK Kemppainen omaa vahvan taustan ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestöjen toiminnassa, eri tehtävissä, niin toimihenkilönä kuin esihenkilötehtävissä. 

”HPY:n hallitus toivottaa Annun takaisin tervetulleeksi yhdistyksen toimintaa vetämään. Hallitus koki, että Annulla on parhaat edellytykset niin osaamisen, koulutustaustan kuin myös näkemyksen suhteen johtaa Helsinki Pride -yhteisöä kohti uusia etappeja, vahvalla sateenkaarevalla visiolla”, toteaa Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Panu Mäenpää.

Tehtävässään Annu tulee johtamaan toimiston henkilöstöä, työskentelemään läheisesti hallituksen kanssa ja sen ohjaamana. Työkenttä on laaja ja vaihteleva, HPY:n ympärivuotisen toiminnan koordinointi, toiminnan ohjaaminen ja Suomen isoimman ihmisoikeustapahtuman, Helsinki Pride -viikon järjestäminen. 

”On mukavaa palata tuttuun, mutta uudistuneeseen järjestöön. Odotan innolla yhteistyötä sidosryhmien ja yhteisömme kanssa, tukenani toimiston erittäin vahva osaaminen”, sanoo toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.

Kuvassa toiminnanjohtaja Annu Kemppainen

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

logo
Helsinki Pride 202628.4.2026

Helsinki Pride Business Forum 24.6.2026

Helsinki Pride Business Forum brings together business influencers, ent...
logo
Uutiset9.4.2026

Helsinki Pride -yhteisö ry:n
sääntömääräinen kevätkokous 2026

logo
Helsinki Pride 20261.4.2026

Tule vapaaehtoiseksi Helsinki Prideen!