Nuorten Pride -viikko on 13-25 -vuotiaille nuorille suunnattu tapahtumaviikko, jossa toimintaa toteuttavat erilaiset nuorisoalan toimijat, kuten esimerkiksi järjestöt ja nuorisotalot pääkaupunkiseudulla. Haluamme toteuttaa ikimuistoisen tapahtumaviikon, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan, luoda uusia ystävyyssuhteita, viettää mukavaa aikaa turvallisessa ympäristössä ja osallistua monipuoliseen ohjelmaan. Tapahtuman avulla tuomme myös erilaiset nuorisoalan toimijat tutuksi nuorille. Viikolla ohjelmaa toteuttavat esimerkiksi kunnan nuorisopalvelut ja seurakunnat.
Nuorten Pride House
Nuorten Pride House on 13–25 -vuotiaiden nuorten oma tila ja kohtaamispaikka, jossa on viikon aikana monipuolista ohjelmaa.
Nuorten Pride House on auki Nuorten Pride -viikolla maanantaista perjantaihin. Vuonna 2025 Nuorten Pride House on Kulttuurikeskus Caisassa. Caisa on esteetön.
Tutustu Kulttuurikeskus CaisaanNuorten Pride House on auki Nuorten Pride -viikolla maanantaista perjantaihin. Vuonna 2025 Nuorten Pride House on Kulttuurikeskus Caisassa. Caisa on esteetön.
Nuorten Pride Housen toiminta
Nuorten Pride Houseen voi tulla myös hengaamaan tai vaikkapa pelaamaan lautapelejä. Ohjelmaan osallistuminen on aina vapaaehtoista ja noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.
Paikalla on aina Helsinki Pride -yhteisön ja Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden työntekijöitä sekä järjestyksenvalvojat.
Nuorten Pride House on tarkoitettu vain nuorille. Aikuinen saa olla mukana saattamassa ovelle, ja halutessaan työntekijän voi pyytää sisäänkäynnille juttelemaan.
Tutustu turvallisemman tilan periaatteisiinPaikalla on aina Helsinki Pride -yhteisön ja Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden työntekijöitä sekä järjestyksenvalvojat.
Nuorten Pride House on tarkoitettu vain nuorille. Aikuinen saa olla mukana saattamassa ovelle, ja halutessaan työntekijän voi pyytää sisäänkäynnille juttelemaan.
Nuorten Priden ohjelma
Nuoret voivat osallistua monenlaiseen maksuttomaan toimintaan, kuten peleihin, esityksiin, työpajoihin ja hengailuiltoihin. Ohjelmassa on mukana Helsingin Priden yhteisön lisäksi myös monia muita nuorten kanssa työskenteleviä järjestöjä – myös Nuorten Pride Housen ulkopuolella.
Katso ohjelma alla olevasta linkistä!
Tutustu Nuorten Priden ohjelmaanKatso ohjelma alla olevasta linkistä!
Nuorten Pride Puistojuhlassa
Helsinki Priden Puistojuhlassa Kaivopuistossa on nuorille oma puistoalue lauantaina 28.6.2025. Puistoalue on tarkoitettu 13-25-vuotiaille nuorille, , ja kaikki ovat tervetulleita viettämään unohtumatonta päivää omana itsenään. Tarjolla on pientä purtavaa, rentoa piknik-hengailua, Sekasin-chat sekä upeita esiintyjiä! Päivän ohjelmasta vastaavat Open Stage Finland, DJ Riekko sekä juontaja Drag Queen Genevieve Ruche.
Helsingin kaupungin nuorisotyöntekijät ovat läsnä Nuorten Pride -puistojuhlassa koko päivän. Muista pukeutua sään mukaisesti ja ota mukaasi vesipullo, aurinkorasva ja hattu!
Lue lisää Nuorten Priden Puistojuhla-alueestaHelsingin kaupungin nuorisotyöntekijät ovat läsnä Nuorten Pride -puistojuhlassa koko päivän. Muista pukeutua sään mukaisesti ja ota mukaasi vesipullo, aurinkorasva ja hattu!
Nuorten Pride -bileet
Nuorten Pride –viikko huipentuu lauantaina 28.6.2025 klo 17.30-21.30 Valkoisessa salissa (Helsingin kaupunginmuseo, Aleksanterinkatu 16-18), jossa tunnelma kohoaa kattoon!
Nuorten Pride -bileet on suunnattu 13-17-vuotiaille ja ne tarjoavat pääsymaksuttoman ja päihteettömän tilan juhlia yhdessä muiden kanssa. Tarjolla pientä purtavaa, upeita ohjelmanumeroita sekä Glitternistin ehostajat. Lavan täyttävät säkenöivällä energiallaan illan esiintyjät DJ Koolla, Saga Mast sekä Asla Jo. Bileiden juontajana loistaa Vlad the Slayer.
Saapuminen bileisiin tapahtuu Katariinankadun kautta. Helsingin kaupungin nuorisotyöntekijät ovat läsnä Nuorten Pride -bileissä koko illan ja saattavat nuoret Katariinankadun kulmasta Valkoiseen saliin. Tule mukaan juhlimaan, kokemaan ja loistamaan!
Lue lisää Nuorten Pride -bileistäNuorten Pride -bileet on suunnattu 13-17-vuotiaille ja ne tarjoavat pääsymaksuttoman ja päihteettömän tilan juhlia yhdessä muiden kanssa. Tarjolla pientä purtavaa, upeita ohjelmanumeroita sekä Glitternistin ehostajat. Lavan täyttävät säkenöivällä energiallaan illan esiintyjät DJ Koolla, Saga Mast sekä Asla Jo. Bileiden juontajana loistaa Vlad the Slayer.
Saapuminen bileisiin tapahtuu Katariinankadun kautta. Helsingin kaupungin nuorisotyöntekijät ovat läsnä Nuorten Pride -bileissä koko illan ja saattavat nuoret Katariinankadun kulmasta Valkoiseen saliin. Tule mukaan juhlimaan, kokemaan ja loistamaan!
Häirintäyhdyshenkilöt Nuorten Pride Housessa ja Nuorten Pride -bileissä
Jos sinuun kohdistetaan esimerkiksi häirintää, ahdistelua, kiusaamista, muuta syrjintää tai epäasiallista käytöstä, tai mikäli huomaat sellaisen kohdistettavan tapahtuman muihin osallistujiin, ole yhteydessä Nuorten Pride Housen häirintäyhdyshenkilöihin.
Näin saat yhteyden häirintäyhdyshenkilöihin:
Tunnistat heidät pinkeistä huomioliiveistä.
Voit olla yhteydessä heihin joko kasvotusten, soittamalla, tekstiviestin lähettämällä tai WhatsAppissa.
Häirintäyhdyshenkilöiden puhelinnumerot löydät tapahtumapaikoilta.
Lisäksi voit myös halutessasi antaa anonyymiä palautetta häirintäyhdyshenkilöiden palautelomakkeen kautta. Palautetta voi antaa tilanteissa ja tilanteista, jotka eivät ole akuutteja.
Täytä palautelomakeNäin saat yhteyden häirintäyhdyshenkilöihin:
Lisäksi voit myös halutessasi antaa anonyymiä palautetta häirintäyhdyshenkilöiden palautelomakkeen kautta. Palautetta voi antaa tilanteissa ja tilanteista, jotka eivät ole akuutteja.
Aistiesteettömyys
Nuorten Pride Housen aistiympäristötiedot ja autismiystävälliset saapumisohjeet löydät alla olevasta linkistä. Aistiympäristötiedot on koostanut Kaiao.
Aistiympäristötiedot ja autismiystävälliset saapumisohjeet (pdf)
Lisätietoja
Enni Happonen
Sosiaali- ja nuorisopalveluiden asiantuntija
enni@pride.fi / +358 44 779 9744
enni@pride.fi / +358 44 779 9744
Nuorten Pride Instagramissa
Lisätietoja blogissa
Nuorten Pride13.5.2025