Rakkaat Helsinki Pride -yhteisön jäsenet,
Lämmin kiitos tästä vuodesta! Vuosi oli monella tavalla erityinen; toisaalta tiedämme viharikosten lisääntyneen ja ilmapiirin kiristyneen meitä sateenkaari-ihmisiä kohtaan ympäri Euroopan, toisaalta tuki meille on suurempaa ja laajempaa kuin ehkä koskaan ennen.
Helsinki Pride 2023 keräsi kehnosta säästä huolimatta yli 100 000 ihmistä kaduille marssimaan sateenkaari-ihmisten oikeuksien puolesta ja kumppaneita meillä oli ennätykselliset 182 organisaatiota, joiden tuella paitsi varmistettiin tapahtuman turvallisuus-, tuotanto- ja ohjelmakustannukset, myös laajennettiin lhbtiqa+ -inklusiivisuutta ja lisättiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-osaamista työelämässä.
Jäsenmäärämme kasvoi vuoden aikana yli 200 henkilöllä. Olemme vuoden aikana pyrkineet parantamaan jäsenviestintäämme ja kasvattamaan jäsenetujen määrää. Olisi arvokasta saada teiltä palautetta siitä, miten olemme onnistuneet ja miten voisimme palvella jäseniämme vielä paremmin. Otimme tänä vuonna käyttöömme myös uuden tavan tehdä vuosikokouksista kiinnostavampia jäsenillemme järjestämällä ennen virallista kevät- ja syyskokousta keskustelutilaisuuden ajankohtaisista aiheista kiinnostavien asiantuntijoiden esitteleminä. Kevätkokouksen yhteydessä opimme anti-gender -liikkeen toiminnasta ja tavoitteista Suomessa ja Euroopassa, syyskokousta ennen kuulimme ja keskustelimme antirasistisesta työskentelystä.
Muita vuoden 2023 erityisiä piirteitä olivat kansainväliseen yhteistyöhön ja vaikuttamistyöhön panostaminen. Olemme vuoden aikana osallistuneet Nordic Pride -konferenssiin Oslossa, Pohjoismaiseen sateenkaarikonferenssiin Reykjavikissa, European Pride Organizers Associationin vuosikokoukseen Cardiffissa, Feministisen ulkopolitiikan konferenssiin Haagissa ja käyneet kouluttamassa tulevaisuuden vaikuttajia European Alternatives -ohjelman tapaamisessa Sofiassa.
Kotimaassa olemme kouluttaneet lukuisia yrityksiä, järjestöjä, lastensuojelun työntekijöitä, terveydenhuollon ammattilaisia, opettajia, oppilaita, matkailun ja viestinnän ammattilaisia, julkishallinnon toimijoita ja lukuisia muita sateenkaari-ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneita tahoja.
Vaikuttamistyötä olemme tehneet yhdessä muiden sateenkaaritoimijoiden kanssa lausuntojen ja kannanottojen muodossa, tapaamalla ministereitä ja muita päättäjiä sekä osallistumalla pyöreän pöydän keskusteluihin, joissa on käyty läpi sateenkaari-ihmisten tämänhetkistä tilannetta sekä tulevaisuuden muutostarpeita.
Olimme vuoden 2023 aikana myös ennätyksellisen paljon esillä mediassa. Kevään ja kesän aikana pride-teemoista kirjoitettiin 334 artikkelin verran.
Helsinki Pride -yhteisö tekee ympärivuotista sateenkaarierityistä sosiaali-, nuoriso- ja yhteisötoimintaa. Yhteisötoimintamme on aikuisille sateenkaari-ihmisille tarkoitettua avointa ja ilmaista vertaistoimintaa ja tänä vuonna siihen kuului 10 erilaista ryhmää, joita pyöritti yli 25 vapaaehtoista ohjaajaa. Toiveet ja aloitteet näiden temaattisten ryhmien sisällöistä tulevat sateenkaariyhteisöstä ja ryhmien toiminnasta vastaavat yhteisön omat vapaaehtoiset.
Vuodesta 2015 tekemämme Together with Pride -toiminta sisältää moninaista tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille. Teemme niin kahdenkeskisiä tukikeskusteluja, neuvontaa ja ohjausta kuin myös ryhmätapaamisia, tapahtumia ja vaikuttamistyötä.
Together with Pride -työmme tavoitti tänä vuonna 118 asiakasta, joista 73 oli uusia. Together-ryhmät tapasivat 62 kertaa, ja ryhmiä oli yhteensä neljä: viikottainen suljettu ryhmä Together-asiakkaille, Tarinateatteriryhmä yhdessä Pro-tukipisteen ja Loisto Setlementin kanssa, vanhempien ja lasten ryhmä sekä oleskeluluvan saaneiden ryhmä.
Nuorten Pride -työmme pitää sisällään 13-29 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettua neuvontaa, tukikeskusteluja sekä palveluohjausta seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Vuoden aikana Nuorten Pride -asiakastyössä kohdattiin 76 uutta nuorta. Vertaistoiminnassa kokoontui vuoden aikana seitsemän erilaista ryhmää, yhteensä 35 kertaa.
Helsinki Pride -yhteisö koordinoi myös Nuorten Pride -verkostoa, joka kokoaa yhteen sateenkaarinuorten parissa työskentelevät organisaatiot pääkaupunkiseudulla. Verkostossa oli tänä vuonna 23 jäsenorganisaatiota, ja se kokoontui vuoden aikana kolme kertaa.
Nuorten Pride -viikko on Helsinki Pride -viikon aikaan 13-25 -vuotiaille sateenkaarinuorille suunnattu tapahtumaviikko, jossa toimintaa toteuttavat erilaiset nuorisoalan toimijat, kuten esimerkiksi järjestöt ja nuorisotalot. Nuorten Pride Housessa vierailtiin tänä kesänä yli 230 kertaa, ja koko Nuorten Pride -viikolla ohjelmanumeroita oli yli 45. Helsinki Pride -kulkueen Nuorten Pride -kulkueblokissa marssi 11 ryhmää eri nuoriso-organisaatioista.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tulee Helsinki Pride -tapahtuma, joka tarjosi tänä vuonna yli 150 ohjelmanumeroa. Kanssamme tapahtumaa tekivät 182 virallista kumppania ja 140 vapaaehtoista. Helsinki Pride on edelleen Suomen suurin ja vaikuttavin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, joka tuo ihmiset yhteen ja raivaa tilaa sateenkaaren kaikille sävyille.
Helsinki Pride -yhteisön ensimmäinen arvo on yhteisöllisyys ja jäsenet ovat yhteisömme keskiössä. Kiitos jokaikiselle jäsenelle arvokkaasta tuestasi ja panoksestasi ja tervetuloa mukaan vuosikokouksiin ja kaikkeen muuhunkin toimintaan ensi vuonna tekemään toiminnasta vielä enemmän omien toiveidesi ja näkemystesi mukaista!
Juhlapyhät voivat olla haastavia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Onneksi sateenkaariyhteisö tarjoaa tukea myös juhlapyhien aikana sekä yhteisöllisyyden että ammatillisen avun kautta. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuille on koottu tapahtumia sateenkaari-ihmisille yhteisölliseen joulun viettoon ja Qaareva järjestää Helsinki Pride -yhteisön tiloissa Kaapelitehtaalla queerin jouluajan juhlan lauantaina 23.12. klo 14-19.
Oikein kaunista joulunaikaa kaikille sitä viettäville, lempeää loppuvuotta ja onnellista vuotta 2024!
Annu Kemppainen,
toiminnanjohtaja