Yhdenvertaisuus syntyy yhdessä

On olemassa salaliittoteoria, jonka mukaan ihminen ei olisi koskaan käynyt Kuussa. Kuumatkat olisi lavastettu studiossa.

Aluksi Jenkkien avaruusjärjestö Nasa esitti todisteita, jotka kohta kohdalta kumoavat hörhöteoriat. Sitten Nasa päätti, että olkoon: tutkijoilla on parempaa tekemistä kuin jankuttaa itsestäänselvyyksiä.

Tämä pujahti mieleeni, kun aloin perustella homojen ja heteroiden yhdenvertaisuutta Pride-tapahtuman tueksi. Kirjoittaminen loppui lyhyeen. Tunsin itseni typeräksi. On turhauttavaa jauhaa sellaista, minkä pitäisi olla jokaiselle täyspäiselle muutenkin selvää. Aloin ymmärtää Nasaa.

Mutta vaikka välillä turhauttaakin, olen iloinen että saan olla mukana Pride-kummina.

Tarkemmin ajatellen jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja useimmat tietävät, miltä tuntuu olla kummeksuttu ja torjuttu, oudokki. Me olemme itse asiassa iso enemmistö, toiseuden sisällöt vain vaihtelevat.

Kumman kolkko on kulttuurimme, vieläkin. Sukella valtavirtaan vaikka sitten itsesi kieltäen tai elä enemmän tai vähemmän hylkiönä – siinä karut vaihtoehdot liian monelle. Toisin ajattelua, toisin toimimista tai toisin olemista on näköjään vaikea kestää. Eikä toiseuteen paljon tarvita. ”Väärä” mielipide, ihonväri, sukupuoli tai ”väärä” rakkaus riittää.

Elämme vieläkin maassa, jossa tavallisuus riittää omituisuudeksi.

Oma toiseuteni on aika selvää. Niin kauan kuin olen kirjoitellut julkisesti, mielipiteeni ja kirjoitustyylini ovat suistaneet marginaaliin. Jostain syystä juuri yhdenvertaisuutta puolustavat kirjoitukset nostavat suurimman raivon. Vaikkapa sitä ajatusta, että naisten ja miesten pitäisi olla tasa-arvoisia, tuntuu olevan mahdotonta sulattaa.

Miten usein olenkaan pyöritellyt mielessäni Hectorin säettä: ”Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen.” Ehkä monet meistä ovat.

Mutta tuo on pientä. Vaikka olen saanut jatkuvasti kuulla, että noin ei saa ajatella eikä noin saa kirjoittaa, identiteettiäni ei ole tuomittu. En tiedä, millaista on kuulla, että sinä et saa olla sinä.

Toivon, että kenenkään muunkaan ei tarvitse tietää. Siksi meiltä kaikilta tarvitaan jatkuvasti työtä ja toimintaa aidosti moniarvoisen ja hyväksyvän kulttuurin puolesta.

Yhdenvertaisuus syntyy yhdessä.

Tänä vuonna Priden teemana on työelämä. Toimin lukiossa opettajana ja tiedän, että Suomessa on paljon konservatiivisia kouluja ja esimerkiksi perinteisiä sukupuolimuotteja halutaan varjella. Opetussuunnitelmissa puhutaan suvaitsevuudesta ja moniarvoisuudesta vuolain koukeroin, mutta liian usein todellisuus on toinen. Kuinkahan moni opettaja ja rehtori joutuu vielä 2010-luvulla pysyttelemään kaapissa, opiskelijoista puhumattakaan?

Olisi hienoa, jos meillä olisi paljon nykyistä enemmän opettajia, jotka uskaltavat avoimesti kertoa seurustelevansa samaa sukupuolta olevan kanssa. Se raivaisi tietä niille nuorille, jotka kipuilevat oman seksuaalisuutensa kanssa ja pelkäävät ympäristön tuomiota. Komerossa pysyttelevä opettaja ei ole paras mahdollinen esikuva ja esimerkki.

Katkeruus ja kauna eivät vie eteenpäin, ilo ja anteeksianto ovat muutosvoimina paljon väkevämpiä. Siksi tarvitaan Pride-juhlaa. Monta askelta on jo otettu yhdenvertaisuuden tiellä – otetaan sille! Nyt on tanssin ja samppanjan aika.

Kun ihminen on pystynyt käymään Kuussakin, yhdenvertaisuus ei ole mahdoton tavoite.

Lähtölaskenta on alkanut.

 

Arno Kotro on filosofian opettaja, vapaa kirjoittaja sekä Pride-kummi.

Kuva: Tuula Heikkinen
ArnoKotro3