WeeGee Live: Superposition
WeeGeen pride-viikon perjantaina 5.6. lavalle nousee Superposition, jonka muodostavat rumpali Olavi Louhivuori, saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros sekä basisti Mikael Saastamoinen. Kaikki heistä ovat tuttuja lukuisista yhteyksistä uutta suomalaista jazzmusiikkia seuraaville, ja kolme yhtyeen neljästä jäsenestä on hionut viime vuosina yhteissoittoaan myös maailmalla taajaan keikkailevan Linda Fredriksson Juniper -yhtyeen riveissä. Myös Superposition herätti laajaa kiinnostusta sekä Suomessa että kansainvälisesti jo heti ensimmäisellä albumillaan ja nousi nopeasti seuratuksi live-suosikiksi intensiivisten esiintymistensä myötä.
Tietoa esteettömyydestä
SaapumisohjeetTapahtumapaikalle voi saapua kävellen tai autolla. Tapahtumapaikka sijaitsee Näyttelykeskus WeeGeen sisäpihalla. Saattoliikenne voi pysähtyä joko osoitteissa Ahertajankuja 4 tai Ahertajantie 5. Pysähdyspaikalta pääsee tasaista asfalttista alamäkeä Näyttelykeskus WeeGeen sisäpihalle.
PysäköintiEsteettömiä parkkipaikkoja on 4. Esteettömät paikat sijaitsevat Näyttelykeskus WeeGeen pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella.
Maaston kuvausTapahtumapaikan maasto on asfalttia tai tasaista laattapintaa. Osa kulkureiteistä on ylä- tai alamäkiä tasaisella asfaltilla.
Esteettömyyden peruskriteerit
Saattoliikenteellä tilaa pysähtyä
Esteetön reitti sisäänkäynnille
Esteetön tapahtumatila
Laajemmat esteettömyyskriteerit
Saapuminen
- Saattoliikenteellä tilaa pysähtyä
Ulkotilat
- Reitti ulkotapahtumaan esteetön
- Ulkotila tasainen ja kova
- Julkinen WC lähellä
- Reitin leveys min 1,2 m
- Reitit tasaisia
- Pinnat kovat ja liukumattomat
- Ei juuria/kuoppia/oksia
- Reitti hahmotettavissa (näkövamma)
- Valaistus hyvä
- Valaistus auttaa hahmottamaan pinnan muodot ja esteet
Aistiesteettömyys
- Tapahtumassa ei ole vilkkuvia valoja tai voimakkaita visuaalisia ärsykkeitä. Tilassa soi musiikkia maltillisella äänenvoimakkuudella, eikä ohjelma sisällä kovia ääniä tai äkillisiä ääni- tai valoefektejä.
Kuvat tapahtumapaikasta
Yhteydenotto ja lisäesteettömyystiedot
Esteettömyysyhteyshenkilö
Meri Jaakola
meri.jaakola@espoo.fi
+358 40 6365583
meri.jaakola@espoo.fi
+358 40 6365583
Linkki esteettömyystietoihin
Avaa linkki →
